Olen lukenut nyt lyhyen ajan sisään Sofi Oksasen Puhdistuksen ja Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Hienoja kirjoja kumpikin, ja järkyttäviä. Molemmissa on vankka historiantutkimuksellinen taustatyö tehtynä; molemmat on kirjoitettu kauniisti ja elävästi, tarvittaessa myöskään rumuutta säästelemättä; molemmat ovat realistisuudessaan karmivia.
Kummassakin on vähintään sivuteemana ihmiskauppa, prostituutio, hyväksikäyttö, pahoinpitely. Kummastakin mulle jäi hieman samanlainen ontto ja raapiutunut olo kuin aikanaan Lilja 4-everistä: kuinka julmia ihmiset voivat toisilleen olla - ja millä motiivein.
Molemmissa esitellään sellainen maailma, joka ei spatiaalis-temporaalisesti ole meistä kovinkaan kaukana; joka kuitenkin on niin etäällä keskivertotallustajan arkikokemuksista, että voisi yhtä hyvin olla kokonaan toisella planeetalla. Siinä pätevät sellaiset lait ja lainmukaisuudet, että niitä ei oikeastaan ole ollenkaan hankala kuvitella. Niitä on vain hankala kuvitella todeksi.
Sattuman oikusta luin sitten eilen Trendistä "mallimamma" Laila Snellmanin haastattelun, jossa hän ylpeästi toteaa mallin ammatin olevan yksi niistä harvoista, jossa naiset ansaitsevat miehiä paremmin.
Mannekiinit. Prostituoidut. Mun mielestä on aika oireellista ja jotenkin etovaa, että kaksi niistä harvoista ammateista, joissa naiset tosiaan tienaavat virkaveljiään paremmin, liittyvät olennaisesti oman kroppansa eritasoiseen myymiseen. Onko vieläkin siis niin, että kallisarvoisin, mitä nainen voi omistaa, on sen ulkonäkö: ettei nainen voi olla älykäs eikä mies toisaalta kaunis - tai että ainakaan se ei olisi kovin suotavaa?
Eihän se niin voi olla, ei enää. Eihän?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
mä luin äskettäin just puhdistuksen myös ja sitten sen jouluvaimon; se on kyllä aivan kammottavaa. en vain tajua, koska juuri niinkun sanoit niin toisinaan tuntuu et asiat naisten kohdalla on juuri noin. muakin oikein ällöttää aina, kun sanotaan et "senkun vaan räpsyttelet silmiä", mä tahtoisin saada tahtoni läpi kyllä jotenkin muuten. vaikka toisinaan toki tota käyttää, koska se on olemassa oleva keino, joten turhia taidan tässä tekopyhäillä. hyvä teksti kuitenkin siis :)
inhottavinta oli sen lemmikkikaupan tyttöjen epilogi, joka kertasi prostituution historiaa: miten naiset ovat kautta aikain olleet ihan vain silkkaa kauppatavaraa - ja saattaneet joutua asemaansa ihan vain sattumalta. ja miten oli tiettyjä värejä ja vaatekappaleita, joita prostituoidut eivät saaneet käyttää / niiden oli pakko käyttää, jotta ne voitiin erottaa "kunnollisista naisista" (hitlerin saksa, anyone?) - ei niinkään naisten suojelemiseksi vaan miesten: etteivät ne epähuomiossa paljastaisi eläimenkaltaisia himojaan näille "kunnon naisille" eli nykyajan vaimomatskulle, kun eivät niitä kuitenkaan pystyisi pitelemäänkään.
miten kauas on tultu? onko tultu minnekään?
From lashes to ashes...
Ei me olla kauheasti edetty. Kyllähän ihmiset piilottelevat omia fiksaatioitaan ja perversioitaan koko kansalta.
Nykyään ei vissiin vaan enää erotella vaateväreillä haluttuja kohteita. Paitsi vähän. Esim. homorievut.
Lähetä kommentti