Ei olisi kannattanut manata eilisessä bloggauksessa sitä huonompaa hiihtokenkää esille. Niinkin lupaavasti alkanut päivä rysähti lopulta reunavalliin sellaisella volyymilla, ettei mua tänään olisi huvittanut nousta sängystä ollenkaan. Nuuta vapaasti mukaillen: kyllähän sitä tonkimattakin tietää, että raato löyhkää. Miksi sitä siis pitää käydä sorkkimaan? Joskus ihmisiä on vain niin kovin vaikea ymmärtää.
Tänään ulkoilutettiin Reinon kanssa Hannelorea sen kotiseuduilla Kelliksellä ja syötiin myöhäistä lounasta Vantaan Ikeassa. Todettiin, ettei paljon pyydettäisi - mutta että kaikella on hintansa: toiset saavat kaatosateen niskaansa, toiset luottamusongelmia.
Ja kuten tavallista, tuulen kääntämiseen tarvittiin vain muutama oikea sana. Sä olet kyllä ihan mieletön, kun oot tollanen etkä vihaa mua, vaikka oon näin... tällanen.
Syön Ikean mantelitorttua jääkylmän maidon kanssa ja olen jo melkein tyyni taas.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mä söin kans ja aion syödä vielä uudestaankin. Ja ostin kostoksi vielä vitivalkoisia karjispiirakoitakin. Ni. Tästä saatte ja tästä.
onnelliset loput päiville on aina yhtä mukavia.
<3
Lähetä kommentti