Uuden paivan kunniaksi uudet kalsarit

He-hei, oottehan te viela siella! Saamanne pitaa, aion kirjoittaa tunnollisesti rapsaa - aina kun vain loydan nettikahvilaan. Eilen loydettiin tosiaan yksi hyva, mutta tanaan oltiinkin hukattu se. Nyt konotetaan yhden Copy Shopin baarijakkaroilla laminointikoneen kuumentamassa ilmassa ja kuunnellaan jatsia... Mutta netti pelaa ja se on paaasia!

Eilen siis jatkettiin paivaa suuntaamalla Central Parkiin hengaamaan. Meilla oli mielessa tehda se Lonely Planetin suosittelema kavelykierros, mutta jotenkin hirvean vaikea suunnistaa siella puistossa, kun ne ei ole vaivautuneet nimeamaan niita kavelyteitaan. Niinpa sitten tehtiin ensin epahuomiossa laajahko ympyra ja tultiin palanneeksi melkein lahtopisteeseemme. Onneksi siella on niita korkeita CNN:n ja ESSEXin rakennuksia reunustamassa puistoa, niin navigointi on helppoa taivaisiin katsellen.
Mutta siis heti karkeen puistoon astuttuamme nahtiin, miten ratsupoliisipataljoona parkkeerasi laheiselle sillalle. Niilla oli siina ensin jonkinmoinen asennonottotuokio tai ehka loppukaarto, joku siella karjahteli kaskyja ja niinpa kaantyivat koukut hienosti rintamana samoin pain. Sitten ne skoudet jalkautuivat ja jaivat sinne ilmeisesti jakamaan nimmareita tai jotain. Me tyydyttiin raiskimaan muutamat turistiotokset ja poistumaan.
Seuraavaksi tormattiinkin sitten mylvivaan vakimassaan ja Channel 1:n uutistiimiin: jengi huuteli jotain rytmikkaasti ja vahan matkan paassa oli cheerleaderjoukkio loikkimassa raajat ojossa kohti taivasta. Ma juonikkaasti paattelin kyseessa olevan jonkinmoisen aids-marssin, kun nain muutamien paidassa niita sellaisia punaisia nauhoja kuvattuna. Ja kas, tovin edettyamme saimme huomata mun olleen jalleen oikeassa: New York Aids Walkhan se vain oli. Enne numero 1.

Kaytiin ottamassa uusi suuntima turisti-infossa vanhan meijerirakennuksen kupeessa ja paastiin viimein oikealle tielle. Pitkan lehmuskujan, the Mallin, paassa odotti Angels in Americasta (mun ja Parssisen Lissun lempisarjasta, toim. huom.) tuttu Bethesda Fountain, jonka juurelle istuttiin einestamaan lounaaksi ostamamme crepsit. Sitten alkoikin uhkaavasti sataa, joten kiristettiin tahtia ja tepsutettiin kaiken maailman lampien vierta ja rameikkojen lapi kohti Strawberry Fieldsia. Lopulta loydettiin sekin ja otettiin Imagine-katulaatasta kuva, josta ei kylla pysty paljon sanomaan etta mita se esittaa. Paaasia etta me itse tiedetaan, tuumattiin.

Kun kerran satoi, ajateltiin etta nyt on yhta hyva hetki kuin koska tahansa menna vaikka museoon. Lahella sattuikin olemaan katevasti American Museum of Natural History, jossa - kelatkaa tata! - oli juuri lauantaina avattu suuri teemanayttely hevosista! Enne numero 2. Mentiin siis sinne ja ihailtiin taytettyja elaimia, dinosauriin luita ja tietty niita hepsuja.
Toistaiseksi vitsikkain juttu sattui, kun seisoin mallailemassa norsulaumaa kuvaan (ne oli siis taytettyja, luonnollisen kokoisia norsuja eraan hallin keskella, joten voitte kuvitella etta sommiteltavaa riitti) ja selitin tapani mukaan jotain katkeamatta Kuosmikselle. Mun viereen polahti joku jannu: "Siis te... Sa oot Suomesta!" (Joo niin oon.) "Onko toikin?" *Kuosmista osoittaen* (On sekin.) "Siis.. Wau!" (...?)
Jalkeenpain mulle tuli vahan hoopo olo. Oisko sita pitanyt jaada siihen haastattelemaan? Oliko silla kaikki ihan okei, vai oliko se vain niin pidakkeettoman riemastunut tavatessaan odottamatta lajitovereitaan?

Museo sulkeutui kuudelta, mihin mennessa oltiin taivallettu siella eestaas kolmisen tuntia. Pohjois-Amerikan elaimisto jai nakematta, mika mua harmittaa sikali, etta uhmattiin kuulutuksia ja livahdettiin viela taysin mun tapojen vastaisesti viimeisilla minuuteilla alakertaan etsimaan niita. Eipa loydetty, ihan oikein mulle. Kyllahan ma palvelualalla toimivana itsekin tiedan, miten sylettavaa on alkaa kantaa niita viimeisia, poistumasta kieltaytyvia asiakkaita tiloista ulos, jotta paasisi joskus itsekin. Tasta saat ja tasta.

Taman jalkeen kummankin nalka alkoi olla suden luokkaa, joten taaperrettiin takaisin Columbus Circlelle etsimaan ruokapaikkaa. Todettiin yhteen aaneen, etta jotenkin kaupunki tuntuu jo yhden paivan kiertelyn jalkeen paljon tutummalle ja meidan askeleet varmemmille. Eilen viela mietin, miten kukaan voi kutsua kodikseen tallaista hornankattilaa, mutta tanaan ymmarran jo ihan hyvin etta miten ja miksi. Sita paitsi ne taalla ikansa kasvaneet nuoret, jotka noilla kaduilla pyorivat niin kotoisan nakoisina todistavat, etta varmasti tallaisessa paikassa kasvaneen ryhti erottaa ne meista muista uusista tulokkaista.

Mutta asiaan. Ruokaa siis loydettiin, astuttiin sisaan jonkinmoiseen meksikolaiseen ravintolaan, jossa sitten vedettiin eksoottiset brandykanat ja kanat suklaakastikkeessa. Jalkkariksi tietysti Frozen Margaritas, mulle kookos ja Kuosmikselle mansikka, lipevien tarjoilijanuorukaisten valvovien silmien alaisina. Nailla ei kaiketi samalla tavalla vahdita tuota viinan annostelua drinkkeihin - harvoin mulla on ensimmainen juoma aiheuttanut noin erehdyttavasti nousuhumalaa muistuttavan tilan.

Sitten hieman huomioita populaatiosta. Ollaan nahty hurjan tyylikasta vakea ja hurjan tyylitonta vakea; hirmusti sellaisia todella epasuhtaisia pareja, joissa mies on tulikuuma ja kaikin puolin varsin valioyksilo ja pirkko sitten sellainen, no, sutturahtava lahiopeppuli. Suomessahan se on usein toisin pain, ainakin mun havaintojen mukaan. Sitten taalla on paljon sellaisia juuri mulle hyvankokoisia, vantteria geenimanipuloidulla maissilla syotettyja valkohampaisia quarterbackeja, mutta myos niita kaitoja alykonnakoisia juutalaisjannuja, jotka on epailematta fiksumpia kuin mina ja Kuosma yhteensa ja vielapa holtittoman rikkaita. Tasta kun viela vahan rohkaistutaan, aletaan varmaan juttusille ihan ventovieraiden kanssa. Tanaankin tempaistiin aamiaiset jo niin rivakasti, etta loppuviikosta ei varmaan enaa istuta edes alas niita nauttimaan, vaan kiskotaan kahvit lennossa: "Joo, voitsa kertoa samalla kun kavellaan, nyt ei ois millaan aikaa pysahtya?" Hektisyys (tai hetkisyys) tarttuu.

Tanaan ajateltiin lahtea tasta nahtavyyksia pallailemaan. Katseltiin tuosta opaskirjasta naita perusturrejuttuja: Vapaudenpatsas (mutta varmaan Staten Island Ferrylta kasin, jos sinne ylos ei kerta kuitenkaan enaa edes paase), Chrysler Building, Empire State, Flatiron Building (joka on muuten ihan meidan jokapaivaisen metromatkan varrella), Chinatown ja sellaiset. Katsotaan paljonko ehditaan tanaan, mikaan kiirehan meilla ei ole eika pakko tehda yhtaan mitaan mita ei tahdota. Tana aamuna todettiin kohottavasti, etta rahvas raataa! Juuri nyt arki tuntuu olevan Linnunradan takana.