Esiintyva nappastaiteilija kengissaan

Ei me mihinkaan baariin lahdetty, vaikka koriskundit jopa soitteli peraan jaatyaan itse viitospelista suoraan keskustaan. Me juotiin punaviinia ja pelattiin bilista meidan pelihuoneessa. Sitten ma epahuomiossa yhdella Touko-Pouko -lyonnilla halkaisin kristallisen viinilasini, jonka jalkeen siirryttiin sohvalle hihittelemaan Family Guylle. It's like having sex with Kobe Bryant: wheater you like it or not, it's gonna happen.

Tanaan vietimme viimeista kokonaista paivaa Ameriikan maalla. Saatettiin myos ehka hieman juksata eilen kun vaitettiin, etta meidan rahat loppui: oikeasti ne loppui vasta tanaan. Uskaltauduttiin nimittain Bostonin A&F:aan, joka oli huomattavasti New Yorkin serkkuaan rauhallisempi paikka. Okei, meteli siellakin oli tajuntaa hamartava (if it's too loud, you're too old saattaisi joku nuorekkaampi sanoa tahan), mutta kenties sen funktiona onkin yllyttaa holtittomaan luottokortin kayttoon, kun omatunnon ja jarjen aanet ei kuulu vaikka miten horistelisi. Epailen myos niiden sekoittavan huumaavia ainesosia siihen kaikkialla leijuvaan tuoksuun, joka teki meidan ostoskasseistakin varsinaisia potpoureja. Hmph.

Anywho, lounasta kaytiin hakemassa Dunkin' Donutsista, joka on kuulemma takalaista alkuperaa ja siksi siella syominen on sekin oikeastaan laskettavissa kulttuuriteoksi. En voinut kuitenkaan pidatella aaneen tirskahtelua, kun tilatessani smoothieta aasialaistarjoilija kysyi: "Do you want whipping on the top?" ja ma kaansin tiedustelun salamana niin, etta olisinko tahtonut viela ruoskintaa paallepaatteeksi.

Sitten ei tehtykaan muuta kuin tultiin tanne talolle makaamaan tajuttomana auringossa muutama tunti. Riippukeinussa kollotellen ei muuten saa mitaan jekkurusketusta, testattu on.

Loppuillan operaation nimi on Suuri Pakkaus. Ollaan jo onnistuttu dumppaamaan kaikki kamamme kapsakkeihin, huokailun ja ahkimisen saestamana. Kertaakaan tata ennen en elamassani ole tosissani joutunut kuitenkaan jannittamaan, josko sita laukkua kay enaa ihmisvoimin sulkeminen. Se olkoon huomisen varhaisaamun bodausharjoitus.

Huomenna siis noustaan melkein teidan kanssa yhta jalkaa (NOT!) ja kipsutetaan kasilta lahtevaan bussiin. Silla korotellaan 4,5 timmaa takaisin Nykiin, josta jollain keinoin Newarkin kentalle. Siella kavutaan jettiin, jonka starttausajaksi ovat ilmoittaneet klo 17.20 takalaista aikaa. Koneen vaihto on Tukholmassa - seikka, joka turhauttaa mua kovasti jo nyt: se on niin lahella, etta yhta hyvin sita vois olla sitten kotonakin jo.
Tosiasiallisesti Suomen kamaralla ollaan tamanhetkisten tietojen mukaan sitten lauantaina kello 11.20, joten jos jollakulla on tilava auto ja hyva huumorintaju, meita saa tulla hakemaan Helsinki-Vantaalta kyseisena ajankohtana. Vihataan kaikkia, jotka ei edes ilmoittaudu.

Onko Kuosmiksella sanottavaa? Kuulemma on, siispa viimeista kertaa:
Kuosmiksen kulma!

Tahan siis loppuvat paivamme siirtomaavaltiaina. Varsin hienoa on Amerikassa: isot pehmeat sangyt, kymmenet erilaiset limonadimaut, erilaisten vaateliikkeiden loppumaton tarjonta, auringonpaisteessa loobaily ja huoleton kuljeskelu vailla tarkkaa paivasuunnitelmaa. Vois vaikka jaadakin. Mutta toisaalta, onhan siella oo.. no, esim sina, hyva lukijani. On jo iksu. Nahdaan kohta! Siihen asti, paikallisten sanoin: Keep on funkin' nigga!

P.S. Ei kannata kayda kyselemassa mustille naisille kosmetiikkatuotteita myyvasta liikkeesta, josko heilla olisi itseruskettajaa valikoimissaan. Me kaytiin eilen. Ei ollut.