Blows like a gay

Kuosmanen on alkanut vakavasti uhata mun asemaa johtavana puppugeneraattorina, mita hopohopokaannoksiin tulee. Otsikko on sen kaannos mun aamuisesta tokaisusta, etta ulkona tuulee aivan homona. Niin, kaikille kateellisille tiedoksi etta lamminta ei ole eika aurinkoista: takit ja hupparit visusti kaulaan asti vetskaroituna taalla kuljetaan. Mutta eipa sekaan ole tahtia haitannut, ja sateen sattuessa voi aina nykaista hupun silmille tai menna kahville.

Ma olen kai aleegrinen meidan huoneen kokolattiamatolle. Aivastelen huoneessa ihan taukoamatta ja aamuisin naytan Jari Porttilan ja shar-pein lehtolapselle. Kaupungilla hengatessa taas Kuosmis parskii. Kai meidan neitseelliset ja puhtaaseen ilmaan tottuneet kropat kapinoivat tallaista suurkaupungin tunkkaa vastaan, ja kohta meilla on varmaan astma tai jokin muu yhta miehekas sairaus tuliaisina.

Eilen siis rapsan naputtelun jalkeen lahdettiin suuntaamaan saaren etelakarkeen, tavoitteenamme puksuttaa Staten Island Ferrylla yli sinne Staten Islandille, kuvata matkalla Vapaudenpatsasta, syoda lounasta toisella puolella ja tulla sitten takaisin samaa reittia. Nain teimme. Merella tuuli hysteerisesti ja katsottiin pelokkaina, kun eras arviolta viisivuotias pikkutytto oli kirjaimellisesti nousta tuulen mukana taivaalle. Onneksi isansa nappasi tyttoa tassusta juuri oikealla hetkella.
Staten Island itsessaan - ainakin se lahinna satamaa oleva rantakatu - oli aika laavaisen nakoinen, eika Subway-patonkien jalkeen koettu tarvetta kierrella siella yhtaan enempia.

Takaisin Manhattanin puolelle paastyamme lahdettiin luovimaan tietamme ylos kohti Brooklyn Bridgea. Matkalla kaveltiin siis "maailman finanssikeskuksen" lapi ja nahtiin Charging Bull (eli latautuva harka, hahah - ja miksi ihmiset halusivat nakojaan tulla kuvatuiksi koskettelemassa haran pronssisia palleja? Wikipedia kertoi kyseessa olevan porssikauppiaiden onnentuottorituaali, mutta kun kuulemma sarvetkin olisivat siihen riittaneet, miksi siis...?), Wall Street ja Ground Zero. Viimeksi mainittu tosin nayttaa edelleen samalle kuin Helsingin vanha bussiasema Kampin keskuksen ollessa vasta rakennusvaiheessa... Traagista se on toki silti.

Kaveltiin siis koko matka etelakarjesta Brooklyn Bridgelle ja sen yli. Maisemat olivat hienoja ja vastaan tuli koko tahanastisen matkan leppoisimpia turisteja kamerat tanassa ja hymyt herkassa.
Brooklynissa ei jaksettu paljon enaa rundailla vaan laskeuduttiin maan alle ja puksutettiin takaisin paasaarelle - toden totta ainoina valkoisina koko metrovaunussa. Metrohan nyt tunnetusti on muutenkin yksi kaupungin parhaista paikoista bongailla mielenkiintoista jengia: eilenkin silla ruuhkaisimmalla osuudella meidan vieressa seisoi sellainen Kuosmiksen mittainen, puhtaalle myskille tuoksuva rastamies, jolla oli D&G:n aurinkolasit ja flanellinen lasten pyjaman ylaosalle nayttava karamellinkuvilla koristeltu paita pikkutakkinsa alla. Se taysin tyynesti seisoi keskella vaunua silmat kiinni - ilman minkaanlaista tukea. Ehka se meditoi, ja jumala on sen co-pilotti, eika silla siksi ole vaaraa kaatua. Tai jotain.

Keskikaupungilla paatettiin jalleen ravita itseamme, ja siitapa kaynnistyikin reissun varsinainen Madventures-osuus. Paadyttiin sisalle korealaiseen ravintolaan, ja tuota pikaa poyta pullistelikin lukuisista pikku kulhoista taynna tunnistamattomia orgaanisia aineksia. Lisaksi ymparilla hyori topakka korealaistati, joka aikansa meidan pahkailya katseltuaan tarttui toimeen ja tuli annostelemaan kummallekin lautaselle sopivaksi katsomansa maarat ruokaa. Olisi varmaan alkanut kernaasti syottaakin, jos oltaisiin viela tovi arvottu kippojen aarella.

Selvittiin kuitenkin elavina ja ilman vatsanvaanteita urheasta gastronomisesta koitoksestamme, seikka mista ilahtuneina arvelimme viela jaksavamme katsastaa Times Squaren ja sen silitysrautarakennuksen. Times Square on kylla taysin alyvapaa paikka. Siella saattaa maanlaheisimmaltakin unohtua, mista elaimesta sita maitoa taas saatiinkaan ja mita sitten tehdaan kun sahkot katkeavat.
Flatiron Building on, no, hassu. Mulle ei ole selvinnyt (koska en ole jaksanut selvittaa), etta onko siina rakennuksessa ihan asuinhuoneistoja vai toimistoja vai mita, mutta omituisen mallisia niitten kamppien pitaa kuitenkin olla. Ja miettikaa sita hukkanelioiden maaraa!

Vanha hokemahan kuuluu, etta New York on kaupunki joka ei koskaan nuku. Kaytannossa se nayttaa tarkoittavan sita, etta taalla on taukoamaton ja infernaalinen meteli jatkuvasti joka paikassa: metroportit piippaa tai ujeltaa, metro itsessaan jytisee, kirskuu ja karjuu, halytysajoneuvot vonkuvat, autot toottailevat ja liikennepoliisit rahjaavat. Virgin Megastoressa musiikki soi NIIN lujalla, etta siella olisi oikeasti ollut keikkakorvatulpille kayttoa. Ja yolla meidan hotellin patterit pitivat senpaivaista puhinaa, kurlausta ja pauketta, etta olisi voinut kuvitella pienten hiilikaivostyolaisten siella vain koksia lapioineen meidan paremman vaen lammikkeeksi.

Jatkossa ajateltiin, etta lisattais tahan blogiin matkan ajaksi myos Kuosmiksen kulma. Sita varten tarvitaan kuitenkin materiaalia silta varalta etta silta loppuu ajatukset. Laittakaahan kommenttilootaan kysymyksia ja ehdotuksia Kuosmikselle niin katsotaan, tekeeko se asialle mitaan.

Kuosmiksen kulma

Nousemme joka aamu seitsemalta. Syomme aamiaiseksi paistinperunoita. Dinersia ei hyvaksyta missaan. Haluatko Maiski tuliaisiksi uuden kauppakassin?