Shopping is my cardio

Eilisen pyhitimme shoppailulle. Saakin naytti taas vaihteeksi marahkolle, joten ei jaaty mistaan paitsi niiltakaan osin. Tempaistiin siis heti aamupaivasta Times Squarelle ja lahdettiin luovimaan tietamme ostosten ihmeelliseen maailmaan.

Ensimmainen varteenotettava kauppa sattui olemaan MTV Shop. Oltiin ehka vanhimmat ja kookkaimmat asiakkaat siella, ja myyjattaren naamasta naki etta silla olisi ollut miljoona lystimpaakin paikkaa jossa viettaa paivansa. Lisaksi olin pihi paskiainen, enka lahjoittanut rahaa edes hyvantekevaisyyteen, vaikka sita viela oikein erikseen kysyttiin. Eurooppalainen hyvinvointivaltion kasvatti ei ymmarra olla edukseen tallaisessa sosiaaliturvan kehitysmaassa.

Broadway ei tietyilta osiltaan ole yhtaan esim. San Franin Fisherman's Wharfia parempi ostoskatu: matkamuistomyymaloiden paljous ja kadut tukkiva sisaanheittajien maara saa pienen turistin pollan helposti sekaisin. Mentiin siis tietoisesti halpaan ja shopattiin Grand Slam -nimisesta kraasamyymalasta useita kaupungin nimella varustettuja artefakteja. Ihan kivoja kaikki, taalla niita ei vain kehtaa paallensa vetaa.

Seuraavaksi kaytiin pistaytymassa French Connectionin myymalassa, mutta ne ei enaa myykaan provokatiivisia printtipaitojaan, joten marssittiin mielenosoituksellisesti ulos koko luolasta. Rockfeller Centerin kautta paastiin Anthropologie-nimiseen puotiin, josta loydettiin (luojan kiitos alennuksesta!) kummallekin vararikkohameet - Kuosmiksen vararikko on kolme kertaa mun vararikon hintainen, mutta se onkin ihan saatanan rikas kun silla on kolme luottokorttia ja mulla vaan yksi.

Viimein loydettiin myos Gap, josta haalittiin isolla rahalla peruskamaa. Farkkujahan ma tanne oikeastaan lahdin ostamaan ja sellaisia myos sovitin, mutta joko mun asyri on muuttanut ratkaisevasti muotoaan tai sitten naitten farkkukaavat on uudistettu radikaalisti, silla kaikki naytti ihan rumille ja vaaranlaisille, ja poistuin sovituskopista nyyhkyttaen ja hihaani niistaen.

Ahdinkoa syvensi seuraava, vahvasti traumoittava vaatekauppakokemus: oltiin jo muutaman korttelin ajan bongattu ihmisilla suureellisia Abercrombie&Fitchin ostoskasseja, ja odotettiin malttamattomina paasevamme itsekin tekemaan kauppaa kyseiseen putiikkiin. Ja kas! Siellahan se odottelikin, ovet sepposen selallaan ja maailman kauneimmat pojat sisaanheittajinaan aivan kaden ulottuvilla. Upposin epahuomiossa toisen sisaanheittajan keltaisiin leijonansilmiin, ja kun sain itseni viimein kynnyksen yli, tilanne vain paheni: tuulikaapissa seisoi epailyttavasti Jesse Metcalfen nakoinen hawttis hymyilemassa ilman paitaa. Menin sen verran suunniltani moisesta, etta tulin epahuomiossa astuneeksi ihan sisaan saakka, isolla harppauksella. Kyseessa on siis kai periaatteessa vaatemyymala, ellen ole erehtynyt karmeasti. Tunnelma oli kuitenkin kuin hornan kattilassa, tai Kuosmiksen sanoin Helvetin esikartanossa: viime vuosikymmenten suurimmat hitit raikuivat kasittamattomalla, tarykalvoja raatelevalla volyymilla, joka kulmassa jamitteli mita pienimpiin kuteisiin sonnustautuneita mita kauneimpia henkilokuntaa edustavia poikia tai saman ammattikunnan mita nalkiintyneimpia tyttosia. Kaikki hymyilivat maanisesti ja silmat huumatunnakoisina kiiluen. Jouduttiin jarkytyksen turvin aina kolmanteen kerrokseen saakka, missa Sakke oli seota tennareihinsa ja kaatua paistikkaa eraan herkkupalan hymyttya sille tyonsa puolesta silmiin katsoen. Mun oli ollut tarkoitus hyodyntaa niiden kattavaa farkkubaaria ja virkaintoista henkilokuntaa, mutten kerta kaikkiaan uskaltanut. Sain karjutuksi Saken korvaan, etta poistuttaisi valittomasti. Paastiin kadulle saakka haukkomaan henkeamme ja nytkahtelemaan epileptisesti ja paettiin kolme korttelia ennen kuin meilla oli edes valineistoa kasitella juuri kokemaamme. Moinen mielenjarkytys vaati vahvistavaa ateriaa, tuumimme, ja suuntasimme myohaiselle lounaalle burgerilaan.

Tyynnyttyamme burgerilautasen ja kevytkolan yli tunsimme olevamme jalleen kyllin koherentteja jatkamaan kierrostamme. Koettelee vaan ei hylkaa, tuumasimme, ja suuntasimme urheina kupeemme vyottaen jalleen kohti Times Squarea. Virginin myymalaan paastyamme (sekin yritti paeta ja hetken luulimme, etta senkin paikkaa oli salaa muutettu. Ei ollut.) loydettiin mulle viimeinkin yksi The Bellraysin levy ja Sakelle maailmankaikkeuden kuumin I <3 style="font-style: italic;">pikku veijareita. Huikeaa, tasta lahin alan aina uudessa kaupungissa vaatia paasya elaintarhaan!

Saken toivomuksesta mentiin sitten suoraan elainmaailmasta Chinatowniin, jossa jo ensimmaisten kortteleiden aikana meinasi lahtea jarki. Canal Street veti melkein vertoja A&F:lle, joskaan tassa ensinmainitussa ei nahty missaan roikkumassa taytettya hirvenpaata toisin kuin jalkimmaisessa. Sivukadulle selviydyttyamme ravittiin itseamme vietnamilaisella ruualla ja pullollisella punaviinia, ja kotimatka sujuikin jo paljon rennommin.

Huomenna sitten aamupaivasta startataan kohti Bostonia, tuota New Kids on the Blockin kotikaupunkia. Jannityksella odotan, minkalaisia legendoja tama Greyhound-matka tuottaakaan... Vali Chicago-Dellshan aikanaan poiki once you go black, you never go back -saagan ja tuhat muuta tarinaa.

No, ennen nettiajan loppumista viela valtaisan suosion saavutanut
Kuosmiksen kulma!

Koska Minkki raportoi tarkkanakoisesti matkapaivakirjaa ( paitsi etta minulla ei ole edelleenkaan mitaan FCUK: ia vastaan, painvastoin), minulla on mahdollisuus keskittya yhteiskunnallisiin asioihin. Kuten julkisten ja erilaisten ravitsemusliikkeiden " restroomien" tasoon. Naita on taman matkan aikana nimittain nahty jo sen verran, ettan vaitan pystyvani antamaan jonkinlaisen analyysin tilanteesta. Uskomattoman siistia ja puhdasta! Kuvittele Suomessa jokin julkinen WC. Kuvittele Rautatieaseman vessa. Niin justiin, ei, jollei ole aarimmaisen kriittinen tilanne. Saati joku viela julkisempi, ns. ulkona oleva. Esim. tanaan, matkalla elaintarhaan, Minkki ehdotti etta kaytaisiin puiston vieressa olevassa julkisessa. Myonnyin, tosin epavarmasti, koska aavistelin mita tuleman piti. Markaa paperia, erilaisia eritteita, roskia kruunattuna hajulla joka kirvoittaa vedet silmista. Mutta unohdin etta olemme Amerikassa. Siisti, puhdas, tiskiaineentuoksuinen lepohuone, jota rouva tai pari siivoaa ihan jatkuvalla syotolla. Ja tama on ilmainen. Ja tallaisia ovat kaytannossa kaikki. OmaPaperiMukaan-periaatteella on toiminut vain taman kyseisen nettikahvilan toiletti, jonne nytkin lienee joku sammunut, silla ovi on ollut kohta lahemmas tunnin lukossa. Mutta tama on poikkeus saannosta. Kylla tama on hieno maa.