Olosuhteiden pakosta olen viettänyt viime päivinä kosolti aikaa itsekseni. Se on ollut enimmäkseen ihan antoisaa eikä juurikaan piinallista, joskin asioiden tähän tolaan lienee syynä pikemminkin valoisa vuodenaika kuin oma säkenöivä persoonani.
Olen myös pitkästä aikaa viettänyt jopa tunteja kotona vailla taustamusiikkia, televisiota tai edes nettiä päällä, lukien tai vain lojuen kahden ajatusteni kanssa. Olen yllättynyt huomatessani, että olen vielä kykeneväinen sellaiseen - ja että mulla ylipäänsä on edelleen ajatuksia.
Tänään tulin pohtineeksi, miten usein elämän kauniit asiat syntyvät tuskasta. Banaalistihan sanotaan, että pimeintä on aina juuri ennen auringonnousua; hiili vaatii vimmaisen paineen hioutuakseen timantiksi; koristeellinen arpi ei synny ilman kivuliasta haavaa. Parhaat tarinat saavat usein alkunsa vaikeimmista retkistä. Kiinnostavimmat persoonat jalostuvat mutkaisilla poluilla. Onko suurin rakkauskin sitä, jonka saadakseen on nähtävä kohtuuttomasti vaivaa ja kestettävä koettelemuksia?
Toinen asia juolahti mieleeni onkiessani kypsiä kirsikoita hedelmäpussista suuhuni. Melkein kaikki orgaaninen on muodoltaan sellaista, että se on ehdottomasti täydellisintä juuri ennen pilaantumistaan. Eikö elämäkin ole monilta osiltaan juuri siten orgaanista - vai onko kyse jälleen kerran siitä, ettei mitään tahdo arvostaa ennen sen menettämistään?
Mua on myös viime aikoina vaivannut tunne siitä, että kaikki tarpeellinen on jo sanottu ja ajateltu: jos mä en ole ehtinyt tehdä sitä itse ja luullut siten olevani pystyvämpi kuin olenkaan, sen on tehnyt joku muu - tavallisesti jo vuosikymmeniä sitten. Yhdessä elämänvaiheessa näin kaikki käymäni keskustelut jonkun tutkimuksen aineistona, valmiina litterointinäytteinä: nyt musta tuntuu kuin märehtisin jonkun toisen ajatusmateriaalia, kirjoittaisin jonkun toisen sanoja, puhuisin jonkun toisen äänellä. Kuin olisin joutunut niin syvälle vaikutteiden hetteikköön, että olisin erehtynyt pitämään sitä ikiomana luontoprojektinani.
Luultavasti tämäkin on vain toisintoa sivistyneempien luonnostelmista ja tahatonta plagiaattia jostain muusta mediasta sisäänhengittämistäni vaikutteista.
torstai 8. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
olipas kerrassaan jännittävä toi rakkaus-kirsikkavertaus! mahtavasti mietitty, sanoisin, vaikken osaakaan siihen mitään sanoa.
että se ainakin oli varmana ihan sun oma - tai niin oma kuin mikään ajatus ikinä voi olla, kaikkihan vaikuttaa kaikkeen. (tsihih, typotin eka et kakkihan vaikuttaa kaikkeen, voihan se niinkin olla.)
sanavahvistus on itäblokkilainen kansansävelmä: lailzu.
:D kakki todellakin vaikuttaa kaikkeen, kysy vaikka reinolta.
Heh, mieleen tuli heti tämä ja tämä noista viisauksista. :)
Lähetä kommentti