Mita paskaa!

Kaikki, jotka koskaan elamassaan ovat yhtaan matkaa tehneet tietavat Kolmannen Paivan Kirouksesta. Kolmantena paivana sita heraa sateen ruoskiessa hotellin ikkunalautoihin, naapureiden mellastuksen vuoksi huonosti nukkuneena ja kenties viela hieman flunssaisena. Suihkusta ei tule lamminta vetta, mukana ei ole kivoja vaatteita eika tukkakaan suostu menemaan hyvin. Kaikki omat jutut on jo kerrottu ja ilmeet kaytetty, ja matkatoverinkin naama alkaa arsyttaa.

Eilen oli meidan reissun kolmas paiva ja kuinka ollakaan, satoi. Kaataen. Koko paivan. Onneksi saatiedotuksen kuulleena oltiin jo suunniteltu viettavamme paivan museoissa ja muissa sisatila-atraktioissa; niinpa suunnattiin heti aamiaisen ja aamurapsan jalkeen keskikaupungille katselemaan maisemia korkealta. Oltiin paatetty menna Empire State Buildingin huipun sijaan Rockefeller Buildingin kattotasanteelle, Top of the Rockiin, koska se oli halvempi ja vahemman kansoitettu - oppaan mukaan ja onneksi myos todellisuudessa. Paastiinkin huipulle vaivatta ja kyllapa olikin nahtavaa! Silmat villisti kiiluen ma ravasin siella ylatasanteella huonon foton toisensa peraan napaten - Kuosma hiippaili pitkin seinustoja ja varoi katsomasta alas. Saa oli tosiaan valitettavan tuhruinen, ja siis osin tamankin vuoksi kuvat eivat varmaankaan ole yhta vaikuttavia kuin livetilanne (eihan ne ikina ole). Lopulta Sakke uhrasi viela 50 c sellaiseen kaukoputkeen, jolla saatiin terava visio esim. Empire State Buildingin toimistotyontekijoiden poydan tavanomaisesta varustustasosta. Yhtaan Basic Instinct -kohtausta ei valitettavasti paasty todistamaan.

Taman jalkeen siirryttiin sisatiloista toisiin: vuorossa oli NBC Studio Tour. Kaksi letkeasanaista nuorta ihmista kierrattivat meita NBC:n tiloissa, ja onnistuttiin nakemaan se yksi sellainen valtavan iso, silmalasipainen ja hieman kaljuuntuva sitcom-koomikkomies, jonka nimea ei kumpikaan muistanut. Muuten sitten paastiin istumaan SNL:n studioon seka nakemaan, miten uutiset periaatteessa luetaan ja saa viittoillaan.
NBC-kauppa oli kylla melkoinen aarreaitta, sielta olisi saanut muun muassa ER:n logolla koristeltuja leikkaussalivetimia ja hienoja Heroes-thermomukeja. Omituisen voimakaalla tahdonvoimalla saatiin kumpikin pidettya lompakot laukuissa ja jarki paassa (seka poksyt jalassa, haha), ja kaveltiin ulos yhta rikkaina kuin sisaankin olimme tulleet.

Sade jaksoi sataa; suunnattiin MoMAan. Eipa vaan taas oltu jaksettu lukea opaskirjan kappaletta loppuun saakka - sehan on tiistaisin suljettu. Ketutusta kuitenkin kummasti laimensi se havainto, ettei oltu ainoita typeryksia: siina lipan alla varasuunnitelmaa laatiessamme saimme huomata monen muunkin pyrkivan siihen suuntaan ja kaantyvan pettyneina ja yllattyneina pois.

Taman jalkeen ajateltiin kokeilla pienempia museoita, palo- ja sarjakuvamuseoita Sohossa. Palomuseoon paastiinkin, mutta jaatiin sitten kuitenkin vain museokaupan puolelle ja hankittiin mulle uusi yoppari makeilla painatuksilla.
Sarjakuvamuseokin oli kiinni.
Sapetus alkoi olla jo myrkyllisen voimakasta tassa vaiheessa, joten paatettiin menna burgerille meidan hotellin lahella olevaan paikkaan ja sitten vaan huoneeseen murjottamaan. Likomarat lahkeet olivat kastelleet kummankin tossut lapi, hupparin saumat alkoivat jo vuotaa ja muutenkin huumori rupesi olemaan aarimmilleen venytetty.

Burgerin jalkeen paatettiin hakea viereisesta viinikaupasta punkkua siivittamaan mokottamista. Korkkiruuvia ei tietenkaan ollut sattunut kummankaan matkaan, joten pyrin sellaisen sitten kaupasta lunastamaan: "Do you sell screwdrivers here?" Myyjan ilmeesta paattelin sanoneeni jotain hupsua, ja se korjaskin virnuillen etta ei heilla ruuvimeisseleita ole myynnissa mutta korkkiruuveja, cork screws, kylla loytyisi. Hyva niin, ja viinikin oli ihan maukasta.

Vietettiin siis eilisilta huoneessa lueskellen, kelloradiosta vanhoja hitteja kuunnellen ja viinia lipitellen. Kymmenen maissa kun oltiin kaymassa jo petiin, aloin kuulla epailyttavan tuttua aanta huoneen nurkasta. Bingo! Katto vuotaa. Mun vanhat traumat nousivat valittomasti pintaan, herasin omaan huutooni, ja syoksyin riivatun lailla respaan reklamoimaan. Homma tsekattiin ja korjattiin: ylakerran huoneen patteri oli vain kossahtanut ja valuttanut sisaltonsa meidan puolelle. Jos tama toistuu, en takaa tekojani.
Toinen illan kohokohta oli, kun kuultiin tahtomattamme aina vessassa asioidessamme viriilien naapuriemme lujittavan parisuhdettaan narisuttamalla hetekaa. Tosin koskaanhan ei voi olla varma, mista ahkiminen todellisuudessa on peraisin, ehka ne vain kuivailivat kasvojaan siella.

Sakke on ehka maailman huonoin juoppo. Se ei ole viela yhtenakaan iltana jaksanut juoda kokonaista 0,3 l:n Bud Light -pullollista loppuun, vaan on joutunut jattamaan juoman kesken ja jatkamaan aamulla. Mutta Sakke onkin Unikone ja ma Tarkka. Onneksi naiden kruunukorkeissa on jengat.

Seuraavaksi kun puhun pidempaan jonkun lokaalin kanssa aion kysya, mita Donald Trumpin nimessa ne oikein tekevat kaikelle sille metallirahasilpulle, joka ei kaytannossa ole paljon minkaan arvoista mutta jota kertyy paivittain kilotolkulla. Ma en nimittain muista, mita me sille silloin kesalla 02 tehtiin, varmaan tukittiin kaikki kassat ja maksettiin mummoina niilla joka sentti laskien.

Kuosmalla ei varmaan ole yhtaan kaveria, kun kukaan ei ole tehnyt mitaan helpottaakseen sen urakkaa. Siita huolimatta, hyvat naiset ja herrat:
Kuosman kulma

Asia joka taalla pistaa vakisinkin silmaan on asiakaspalvelu. Tai siis sellainen ohjeistus/neuvonta/esittelyhenkiloiden kykenevaisyys peittaa raivonsa. Eilen esim. kun kaytiin siella Top of The Rockissa pitkin reittia oli siroteltu henkiloita, jotka vain ja ainoastaan neuvoivat mihinpain tasta kulmasta tulisi kaantya tai mika kunkin videonpatkan otsikko on. Video vaihtui kolmen minuutin valein, joten aika tiuhaan tahtiin saa kayda ilmoittamassa seuraavan. Perakkain pyorivia vaihtoehtoja on kolme. Kun alkaa vahingonilon sijasta tuntea saalia jotakuta tyontekijaa kohtaan, voi olla varma etta taman toimenkuva on kammottava.

Siita huolimatta kyseinen neiti ilmoitti pirteasti ja melkein kuin ylpeytta aanessaan aina seuraanvan patkan nimen, kerta toisensa jalkeen. Vahan kun etta: " olen nama videot omin katosin tyostanyt ja nyt paassyt niita teille esittamaan". Tuli mieleen Lintsikaynti tuossa pari viikkoa sitten, jolloin Kiepin hoitajan aanessa - ainaista tervetulo/turvarimpsua lukiessaan- oli kuitenkin aistittavissa selkea vitutus, vaikka kyseinen mesta oli ollut auki, - viikon ? En sano tuomiten, niin olisi minullakin. On ollut vaikka olen saanut toistaa ihan muutamaakin rimpsua vuorotellen.

Nama sen pystyvat peittamaan. Onkohan se kultturissa? Vai juomavedessa? Joka ainakin meidan hanasta otettuna maistuu ihan uimahallille.