Tänään olis varmaan suotavaa kirjoittaa sellainen auvoisa, kuusen- ja kinkunhajuinen, yltäkylläinen joulunylistys kynttilänkajossa, konvehteja popsien. Mun mielestä vain teemabloggaukset on jotenkin turhauttavia ja tylsistyttävän ennalta-aavistettavia paitsi lukea, ennen kaikkea kirjoittaa. Sitä paitsi oikeasti olen jo lukemattomien päiväunien tyynykuvioimaa poskeani myöden täynnä sisällä vellomista ja syömistä; oikeasti haluaisin baariin. Mutta taidan olla maailman ainoa ihminen.
Miksi ihminen kaipaa jotain sellaista, jonka tietää olevan itselleen huonoksi? Miten voi ikävöidä jotakuta, joka paitsi kohteli kurjasti, piittaamattomasti ja riittämättömästi oli muutenkin täysin epästabiili eikä edes ihan rehellinen itselleen - saati muille? Miksi vaikka koettaa pitää mielessään ne kurjat, ahdistavat ja pelottavat epävarmuuden hetket, kaikki mitä oikeasti muistaa ovat ne parhaat? Miksi on niin vaikeaa olla kylmä, etäällä ja vähän vihainen; miksi oikeasti haluaisi vain sanoa että yritettäis vielä? Mä haluaisin olla T2, mä haluaisin sanoa "Desire is irrelevant. I am a machine." ja tarkoittaa sitä.
Kannattaisi vissiin olla syntynyt Kaijaksi, niitä tuntuu onnistaneen viime aikoina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti