Oikeastihan mä pidän rutiineista ja arjesta. Mä viihdyn nykyään ihan hyvin tavallisessa suurimman osan aikaa. Jotenkin vain ylenpalttisen lystinpidon ja ilottelun jälkeen siihen palaaminen on kovin työlästä ja hohdotonta. Pitäis käydä kaupassa ja tiskata ja kaikkea. Mmmöööh. Onneksi pääsen taas huomenna seinälle, onpa jotain tohkattavaa taas.
Viime päivinä olen kovasti ajatellut sitä, miten ankara sitä tulee itselleen tiettyjen asioiden suhteen oltua. Mun on kamalan vaikea antaa itselleni anteeksi epäloogisuutta, lankeavuutta, mielen heikkoutta, tarvitsevuutta. Olen huomannut ystävissäni samaa: ne on paljon sallivimpia, kun kyse on jostakusta muusta, mutta itseään ne pitävät todella tiukassa hihnassa, piinaavat ja sättivät. Mä en tiedä, onko kyse loppujen lopuksi siitä, ettei kenestäkään ole mukavaa tuntea itseään tyhmäksi: näissä asioissa, joissa tuo voimakkain itsekontrolli iskee päälle, on usein juurikin sellaisia, joissa on paljon pelissä ja suuri vaara saada iskuja itsetuntoon. Kaipa se on ihan loogista silloin pyrkiä minimoimaan riskit ja ruoskia itseään, varmuuden vuoksi vieläpä etukäteen. Mä vain luulen, että me menetetään niillä keinoin jotain - jos ei muuta, niin itseluottamusta ja sellaista, en mä tiedä, välittömyyttä.
Ihmisiähän tässä kuitenkin vain ollaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti