Rakastan:
- seinäkiipeilyä
- Anthony and the Johnsonsia
- väsyneitä ja terveestä rasituksesta jomottavia lihaksia
- pitkiä & syviä, häiriöttömiä yöunia
- piilareita
- Rammsteinia
- terapeuttista naurunräkätystä
- aurinkoisia pakkaspäiviä
- pitkään vaivanneiden asioiden oivaltamista
- tekemisen meininkiä
Vihaan:
- Elmu-kelmua
- ihmisiä, jotka eivät vastaa puheluihin / viesteihin
- Polar Frostia rikkihiertyneellä iholla
- vastuunpakoilua
- myöhästelyä
- valkosipulinhajua sormissa
- turhaan heräteltyä toivoa
- marisemista, ruikuttamista, nurkumista ja vätystelyä
Oltiin tänään ekaa kertaa seinällä koko meidän kiipeilytiimin voimin. Huikean palkitsevaa ja vimmaista riemua aikaansaavaa on havaita kehittyvänsä jatkuvasti; vähän kerrallaan mutta kuitenkin. Joka kerta edellisen treenin pahin, poikkeuksetta keskenjäänyt ja eniten turhaumia aiheuttanut seinä menee jos nyt ei leikiten niin vähemmällä kiroilulla ja kiukulla, yleensä vieläpä loppuun saakka. Kroppa jaksaa koko ajan enemmän, pää uskaltaa luottaa ja jättäytyä yhden raajan varaan, ja "Elina, mitä mä teen" alkaa soida korvissa koko ajan vain myöhemmin ja myöhemmin. Kaikki tämä nostaa huulille imbesillin ja laupean virneen, jota tosin kotimatkalla Vaasankadulla ei katsota yhtään kummeksuen. Ainakaan mä en (vielä) rallattele ääneen, olenpahan vain suopea ja pienen hetken kerrallaan vilpittömän onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti