Eilen, silloin kun pienten tyttöjen olisi jo pitänyt olla Höyhensaarilla tai vähintään matkalla sinne, minä katsoin Nukkumatin jälleen hylkäämänä tallennuksesta Paradise Hotelin toisen tuotantokauden ekaa osaa. Ensimmäisen tuotantokauden näkyessä Suomessa olin lumottu: puitteista, draamasta, sekopäisistä ihmisistä. Oikeasti herahdin kyyneliin, kun amatsoni-Toni vannoi Amylle väräjävällä äänellä joutuessaan poistumaan hotellista että I would take a bullet for you, baby girl!
Siispä odotukseni olivat korkealla tämänkin tuotantokauden suhteen. Mutta kas - arvaako joku? - petyin pahan kerran. Hirveitä juonitteluja, skandaalinkäryä ja suoranaista mädännäisyyttä ensi minuuteista alkaen.
Sikäli katselukokemukseni ei olisi voinut osua sopivampaan saumaan, sillä juuri eilen tuli Dahlqvistin kanssa puheeksi aikamme ilmiö BB ja sen tämänvuotinen lööppisato ensimmäisen viikon ajalta (itsehän en kyseisellä kuonalla aio enää koskaan silmiäni satuttaa, mutta tabloidien räikeiltä mainoslauseilta en ole siltikään voinut välttyä). Pohdimme, minkä ihmeen laiset ihmiset hakeutuvat kyseisenkaltaisiin realityohjelmiin: mitä ilmeisimmin sellaiset reikäpäät, joista lööppimateriaalia on jo varastossa ja lisää hyvinkin terhakasti nupullaan. Ei ehkä vastaa vaikkapa ruuhkaratikasta poimittua satunnaisotosta ihan peruskansalaisista.
Kyseessä on kilpailu, verinen ja häikäilemätön taistelu rahasta, kuuluisuudesta, maineesta ja muusta elämää suuremmasta, te senkin helläsydämiset naiivit tosikot!, kuulen jo juoruista juopuneen rahvaan karjahtelevan piinatun tasmanialaisen bansheen lailla.
Kyllä minä sen tiedän. Minun on vain vaikea käsittää, miksi ihmisluonteen alhaisimpia, häpeällisimpiä ja viheliäisimpiä, sanoisinpa jopa epäjaloimpia jos keksisin sille sulavamman synonyymin, piirteitä halutaan näin ohjelman muodossa kannustaa, ylläpitää ja jopa vahvistaa.
Miksei ole ainuttakaan sellaista pudotuspeliluontoista tositv-sarjaa, jossa voittajan tulisi olla jaloin, kekseliäin, urhein ja hyväsydämisin?
Joku sanoo tähän että Fear Factor; minä siihen että isäs oli, mä tiedän.
Tavallaan on aivan vaivatonta nähdä, miksi kännissä häiläävää, itseään paljastelevaa ja samalla häpäisevää keskenkasvuista hahmoa on viihdyttävä katsoa televisiosta. Sen sijaan löysin kuvittelukykyni rajat koettaessani keksiä, missä kohden edelläkuvatun kaltaista tapahtumaketjua kukaan päätyisi pitämään moista positiota tavoittelemisen arvoisena ja tahtoisi - nä-nää! - sarieinarikakikadiksi niiden paikalle.
En ymmärrä.
Pitää ehkä jättää se Parasite Hotelkin tuohon ekaan jaksoon, ettei suotta tule paha mieli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Bravo, Minkki! Vihdoinkin joku aukaisi käärmekistun. Kuka nykyään enää käyttää sanoja kunniallisuus, hyvyys tai herraparatkoon vaikka uhrautuvaisuus. Kaikki on yhtä ja samaa limbokilpaa ja keltaisen lehdistön juhlaa. Minkkihän voisi ruveta henkiseksi Hannakarpoksi, joka etsii lampun kanssa kivien alta ihmisen kadonnutta sielua. Lupaan pidellä kameraa.
Sä oot, jälleen kerran niin ytimessä ton asian kanssa. Tiedätkö, on ehkä maailman surullisinta, että nyt on Suomen neljäs BB menossa ja kolmas kerta kun mulla on tuttu siellä. That ain't right. Kertooko se jotain musta? JEE, MEITSI!
Mulla oli muuten tänään ihan prostituoitu olo baarissa mutta siitä ehkä omassa merkinnässä. Jos jaksan.
Lähetä kommentti