Too punk to rock

On olemassa tiettyjä, tarkasti rajattuja syitä, minkä vuoksi minä en saisi viettää aikaa keskustassa kauppojen aukioloaikana ilman valvontaa.

Normaalioloissa saattaa kulua viikkoja ilman, että edes käväisen Kampin metrotasannetta keskustampana.
Sitten saattaa kulua puolitoista tuntia siten, että käyn kahdessa liikkeessä ja ostan kolmet farmarihousut ja neljät rintaliivit. Ihan vain siksi, että sovittaminen on kerrassaan piinallista puuhaa, mutta ostelu palkitsevaa. Kun näitä kahta tointa suoritetaan perättäin, toistuvalla kaavalla, ne kumoavat toisensa. Jäljelle jää valkosipulinkäryinen ostoskrapula, jota voi hoitaa muutamalla rennosti mitatulla punaviinilasillisella huolellisesti valitussa tukiryhmässä.

Antakaahan kun kerron, miten tämä kaikki tapahtui.

Ensin marssin tomerasti Junttilaan, sillä muistelin lukeneeni mainoksestaan männä viikolla pilkallisen edukkaista boobbareista. Niille, jotka eivät koskaan ole joutuneet hikoilemaan räikeästi valaistuissa ja ahtaissa sovituskopeissa yksityistä tasapainoa ja yleistä hyvinvointia uhmaten liian niukkoja, vääränvärisiä ja vartaloa pikemminkin solvaavia kuin imartelevia nöpsyjä sovitellen kerrottakoon, että harvoin on melkein terveellä ihmislapsella yhtä luovia itsetuhoideoita spontaanisti mielessään kuin tuollaisella hetkellä. Niinpä siis koin voittaneeni henkilökohtaisen Keno-arvonnan löytäessäni sopivat ja ihan säädylliset vempeleet melkoiseen polkuhintaan - otin tuplasatsin yhdeltä istumalta.

Tämän jälkeen marssin erävoitostani humaltuneena farmariliikkeeseen. Suloinen ja vaikuttavan ammattitaitoinen gaypoika (kenties vain fruittari tai dandy, mistä minä tiedän. Ja mitä väliä sillä lopulta edes on?) keräsi minulle vihjeitteni perusteella (en ole kovin muodikas, eikä lahkeiden pituus ole koskaan riittävä) lannistavan jamespinon sovitettavaksi - yhdetkään eivät istuneet. Nöyrästi tosiasiat kohdaten jouduin pyytämään poikaa kiikuttamaan minulle varuiksi vielä yhden numeron isommat kustakin mallista. Pylly näytti edelleen väärälle ja epäkutsuvalle. Tunnustin tämän pojalle, joka totesi vian olevan ehdottomasti housumalleissa eikä suinkaan itse pokaalissa. Kiitin miltei kyynelehtien ja poistuin puolijuoksua häpeän ja henkisen tuskan puna poskillani poltellen. Jo kaiken itsetuntoni hävinneenä ja kehonkuva kallellaan hiippailin toiseen nuorisoliikkeeseen. Sain jälleen itkettävän hyvää palvelua, tällä kertaa uskomattoman herttaiselta tyttöihmiseltä, joka tasaisin väliajoin kävi kysymässä tilannettani sovituskopin tiimoilla ja vaatimassa minifashionweekia koekappaleiden kanssa. Vuolaat kehut säestivät jokaista ujoa esiinpistäytymistäni, ja arvaattekin mitä sitten kävi: ostin kaikki ihanat, peppua upeasti halaavat, kyllin pitkälahkeiset ja jännittävästi miltei trendikkäät denimkappaleet.

Nyt ei siis pitäisi olla ongelmia huomisen pukeutumisen suhteen. Totesimme Nuun kanssa (aivan, sen punaviinilasillisen äärellä. Ja olihan siellä Kuosmakin, ja sekin totesi) yhteistuumin, ettei nuttujen sovi olla liian vaivattomaan ja kevein perustein suoritettuun riisuutumiseen kannustavat: farkut lienevät siis onnen omiaan. Enää pitäisi päättää, laittaisiko ne erittäin hipit trumpettilahkeiset, maltillisen flaredit etutaskulliset vaiko ne muodikkaan baggyt joskin peffasta tiiviisti istuvat.



Minun sisälläni taistelee kaksi mylvien itseään ilmaisevaa ääntä.

Toinen niistä hokee tyynnyttävää vaikutelmaa hakien mutta hieman liian hysteerisellä nuotilla että toki se haluaa olla sun kanssa ja montako todistetta siitä oikein tarvitset ja onhan se ihan selvä asia ja miksi ihmeessä muka ei ja koeta nyt rauhoittua ja nauttia olostasi vaan.

Sitten on se toinen, joka nauraa sydämettömän räkäisesti ja osoittelee sormella ja sanoo että jäljelläoleva aika lasketaan tunneissa ja miksi sä luulet että se jäisi ja mistä sä muka voisit olla koskaan varma ettei se jo huomenna lähtisi ja vaikka ei lähtisikään niin mistä ikinä tietäisit, mitä se tekisi kun sä et ole katsomassa.

Taidan olla enemmän pilalla kuin koskaan aavistinkaan.