Muistin juuri tänään, mitä seuraa siitä, kun antaa toisen ihmisen toimien ja sanojen tehdä itsensä onnelliseksi: samalla aukeaa mahdollisuus antaa samojen seikkojen tehdä itsensä murheelliseksi.
Heräsin neljältä erehdyttävästi krapulaa muistuttavaan päänsärkytilaan, ja valvoin sitä potien pari tuntia. Tämä päiväkin on sujunut paikasta toiseen venyen, haukotellen ja melankolisena ruskaista maisemaa tuijotellen. Jo toinen ansaitsematon kanuunaoireyhtymä puolentoista kuukauden sisään - pitäisikö tästä alkaa oppia jotain?
Näin äsken Hämähäkkimiestä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Muistaakseni kirjoitin tästä jo joskus keväällä, mutta se palautui jälleen kirkkaasti mieleen samassa autossa sen kanssa istuessani. Että miten jotkut ihmiset vain ovat mukavampia käsivarren mitan päässä pidettyinä. Kiipeily sen kanssa sujui kyllä kuin tutun partnerin kanssa mikä tahansa - sen tarkempia selittelemättä, hyvällä tavalla rutinoidusti ja luottavaisesti.
Eldoradon Tuliset kuukivet -karkit on aika pahoja.
Sarah Jessica Parkerin naisellinen kiljunta kuulostaa oikeasti sian lapselle.
Tekisi mieli viiniä jos ei nukuttaisi niin kovasti.
Kenestähän ensi yönä uneksin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Amen. Olen aina ihmetellyt, miksi ohjaajat antavat SJP:n kiljahdella - sehän jos mikä karkoittaa katsojat ja suututtaa kriitikot.
Quoi? Punaviini on hyvää väsyneenäkin, nimim. lasi kädessä.
mutta jos nukuttaa niin, ettei jaksa edes annostella itselleen kolpakollista, saati että jaksaisi sen nauttia?
kaipa sjp:n karisman (?), maineen tai minkälien katsotaan kantavan yli vingunnan. ei se kyllä tee niin.
Liskot ja diskot tulivat sitten kummatkin. Oon varmasti antamassa erittäin hienoa ensivaikutelmaa itsestäni tänään uudessa duunissa.
SJP on yhtä myös kaunis kuin sian lapsi. Selvennykseksi vielä: Ei yhtään. Mun pitää alkaa tehdä nyt lähtöä töihin. :(
Lähetä kommentti