Onkohan onni oikeasti kumuloituvaa sorttia? Jos ei, niin nyt on sitten tullut isohko annosteluvirhe tähän osaan Kalliota.
Töissä minun toisinaan haparoivaa ja kotikutoista joskin innokasta panostani selvästikin arvostetaan. Kaksi palkankorotusta puoleen vuoteen ei taida olla ihan huonosti. Tämä kaikki jo sen itsessään varsin palkitsevan seikan lisäksi, että sinne menee kernaasti miltei joka päivä, siellä on tilaa olla kokonainen itse, siellä tuetaan - niiltä tahoilta, joiden tuella ylipäänsä on merkitystä.
Sain varattua kummitytölle, äidilleen ja itselleni sirkusliput lähitulevaisuuteen. Saan tilaisuuden tirkistellä asioita hieman polvea korkeamman perspektiivistä. Saan kurkistaa maailmaan, joka on niin kaukana omastani, että voisi yhtä hyvin olla toisella planeetalla. Saan hoidettua minua alati kalvavan huonon omatunnon, joka ei tosin mielestäni ole ihan kokonaan omalla vastuullani.
Sain tänään tekstiviestin, jossa minua kutsuttiin muruksi. Samalta taholta sain eilen valtavan luottamuksenosoituksen, ja toivon osaavani osoittaa olevani sen kokoinen.
Tuntuu samalle kuin pitkältä matkalta kotiin palaaminen. Nyt jos koskaan haluaisin maailman pysähtyvän.
Asfaltin pinta kiiltää yössä,
on sade lakannut viimeinkin
Pakomatkalla jostain
lienet sinäkin
Sinä etsit turvapaikkaa täältä,
minä toivoani jonka kadotin
Olet ensimmäinen
valonpilkahdus aikoihin
Tämä voisi olla uuden alku,
mietin ja viimein nukahdin
Tilaisuus tehdä kaikki toisin
Olit siinä, minä silmäni ummistin
Pienen ohikiitävän hetken
näin sut siivin valkoisin
Ota minut, minä hiljaa rukoilin
Ota minut, ota minut,
tai kuihdun ja pois ajelehdin
Asfaltin pinta kiiltää yössä,
on sade lakannut viimeinkin
Ajatella, minä melkein luovutin
- Egotrippi: Asfaltin pinta
perjantai 26. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
musta on kauhean kiva lukea, että joillain on onnentunne :) etenkin sellaisilla, jotka sen ansaitsevat ja osaavat sitä varmasti arvostaa. tekee mieli piirtää sydämen kuvia näin : <3<3<3
Lähetä kommentti