Ole kiltti ja kelaa alkuun

Kraappula.

Mun mielestä sen on epäreilua hiipiä näin: uskotella aamulla, että kaikki on fyysisesti ookoo ja pitää itsetuhoajatuksetkin täysin hallittavissa määrissä, ja sitten käydä kavalasti kimppuun siinä vaiheessa, kun pitäisi alkaa suunnitella nukkumista ja seuraavaa viikkoa. Epäreilua, mä en ala. Tuu tänne sanomaan!

Käytiin äsken katsomassa otsikonniminen elokuva ja mun täytyy myöntää, että vaikka olinkin varsin viihdyttynyt, en kuitenkaan nauranut itseäni ihan niin tärviölle kuin olisin halunnut. Leffan synopsis oli kuitenkin mitä lystikkäin, ja mä voin vain kuvitella, miten hedelmällisiä niiden tuotantopalaverit on olleet. Jätkät hei, mä keksin miten me tehään tää! Ois niinku kaks kundia, joista toinen olis videovuokraamossa töissä, ja...

Rikas Ystävä sanoi eilen syvämietteisesti jotenkin niin, että ihmisen ei tarvitse olla hyvännäköinen tietääkseen, mikä on hyvännäköistä. Tai sitten se oli toisin päin, en mä voi muistaa. Mä luulen, että sen tarkoitus oli lohduttaa mua, vammaisystäväänsä koristossuissaan. Ja kyllä se onnistuikin, silloin tuo kuulosti melkein kehulle. Tai sitten mulla meni jotain muutakin ohi.

Mitäs sitten. Ensi viikosta tulee kovasti kiihdyttävä eikä vähiten siksi, että siinä on perjantai. Ja sunnuntai.
Ja torstaina mä meen magneettikuvattavaksi. Olen jo suunnitellut, että leikin olevani solkussa klaustrofobissyntyisen paniikkikohtauksen hämäämiseksi. Mutta mitä jos mä en onnistu, jos alankin hikoilla ja läähättää ja lopulta teutaroida hysteerisesti, kumauttaen esim. otsani johonkin ja taintuen sinne ja saaden brain damagen?

Huh, ehkä vähän liikaa painetta yhdelle ihmiselle. Maailma seis, haluan ulos!