On olemassa asioita, joista ei oikein voi puhua pilaamatta niitä. Oikeastaan niistä ei tahdo saada otettakaan, sanat eivät suostu pysymään kielellä kyllin pitkään, jotta ne saisi sanottua ääneen; ne ovat kuin sisilisko, jonka pyrstö jää hyväätarkoittavan silittäjän kouraan.
On myös olemassa sanoja, joilla todelliset tunteet ja aiheet saa kuorrutettua piiloon. Taitava sanankäyttäjä voi rakentaa sanoista ympärilleen näkösuojan, suojamuurin, jonka taakse voi vetäytyä tarvitsematta ikinä paljastaa mitään todellista.
Sanoihin ei siis voi luottaa - mutta onko muuta keinoa päästä lähelle toisen ihmisen ajatuksia ja tunteita? Eikö kaikki muu ole vain tulkinnanvaraista ja parhaassakin tapauksessa valistunutta arvailua? Mikään ei myöskään takaa, etteivät sanat pikemminkin peitä kuin paljasta - ettei avautuminen olekaan sumutusta?
Everything's silent
everything's just the way it is every day
everything's fine...
- Kemopetrol: Everything's Fine
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
tosiaankin, toisinaan voi puhua sillä tavalla, että oikeasti yhtä paljon todellista olisi tajunnut, vaikka ei olisi sanonut mitään. tässä kohtaa kai tuleekin se vilpittömyys ja sydämen avaamiskysymys, joita koskaan ei voi sanoa varmaksi, mikä on sairasta. tässä on aika perustavan laatuinen virhe.
sanavarmistus on kuin kenialainen pitkänmatkanjuoksija: nwygy.
Lähetä kommentti