Hypokondria

Henkilö on kärsinyt joitain aikoja hämmentävästä, toispuoleisesta selkäkivusta osapuilleen ristiselän tienoilla. Henkilö on varma olevansa tuhoon tuomittu, joten hakeutuu lääkärille. Lääkäri tutkii, haastattelee, tunnustelee, taivuttelee ja määrää röntgenkuviin: tutkimuksista ja kuvista ei paljastu mitään, joten lääkäri passittaa henkilön kotiin venyttely- ja jumppaohjeilla varustettuna. Henkilö tuntee olonsa hoopoksi ja luulotautiseksi (sillä kyllä, Nuu: ihmisillä menee lääkäri ja jumala helposti sekaisin. Ehkä siksi, että ne näkevät kohtuuttomasti vaivaa ensin päästäkseen kouluun ja sitten sieltä pois, jonka jälkeen ne työskentelevät epäinhimillisiä määriä epäinhimillisiin aikoihin - pelastaakseen ihmisiä. Ehkä siksi, tai en mä tiedä).

Henkilö nuhtelee itseään heikkohermoisuudesta ja matalasta kipukynnyksestä; venyttelee, jumppailee ja menee fysioterapeutille hoidettavaksi. Henkilö tietää olevansa rakenteellisesti ja faktuaalisesti kunnossa.

Kuitenkin henkilö saattaa säikähtää herätessään eräänä yönä kykenemättä kääntämään kylkeään ilman särkylääkettä. Samana yönä henkilö joutuu vakavasti harkitsemaan kylpyhuoneen ja sängyn välisen kolmen metrin matkan konttaamista, päätyy kuitenkin yrittämään kävelemistä - ja miltei pyörtyy sitä toteuttaessaan. Seuraavana päivänä henkilö tekee lisää virheitä, kuten koettaa ajaa autolla. Hän huomaa ajatuksen huonoksi istuessaan sataakahtakymppiä kiitävässä pikkuautossa Tuusulantiellä ja itkiessään ääneen tuskasta. Myöhemmin päivällä hänen raajansa alkavat puutua, mutta selän kipu ei vain hellitä.

Onneksi henkilöllä on ystäviä nappikaupan parissa: hän suunnittelee huitaisevansa illalla napaansa kaksi Sirdaludia ja hoitavansa seuraavan päivän tuskat viskillä.

Eihän hänellä sitä paitsi ole mitään vialla.