Välillä tekee ihan kamalasti mieli jotain tiettyä ruokaa, esimerkiksi kevätkääryleitä. On kuitenkin jokin este tämän mieliteon toteuttamiselle: kireä dieetti tai budjetti tai vaikkapa huonosti varusteltu lähikauppa. Tietää, että nälän kykenee sammuttamaan ja pitämään loitolla myös vaikkapa nakeilla ja perunasalaatilla, ja niihin sitten lopulta pakon edessä tai rationaalisuuden nimissä tyytyykin. Tuleekin ihan kylläiseksi eikä periaatteessa jää mitään vaille, mutta kuitenkin... Ajatuskin kevätkääryleistä herauttaa veden kielelle, eikä mikään muu ruoka pysty tuottamaan samaa tunnetta saati korvaamaan sitä.
Pahinta tämä on silloin, kun kyseessä on pitkäaikainen rakkaus syystä tai muusta alati saavuttamattomaan ruokalajiin. Sillon saattaa toivoa, ettei olisi koskaan laittanut suuhunsa sitä ensimmäistä palasta, sillä silloin sitä ei olisi osannut kaivatakaan. Kun ei kykene unohtamaankaan. Jos oon rehellinen, niin kyllä on ikävä! Mitä jos siitä ei pääsekään koskaan irti? Jos ei koskaan enää haluakaan syödä mitään muuta?
Kävin katsomassa jälleen yhden elokuvallisen helmen. Sen nimi on Juno ja se voitti taannoin Oscarin alkuperäiskäsikirjoituksesta. Se edustaa huumoriltaan ja joltain viistolta maailmankatsomukseltaan tai kenties tunnelmaltaan samanlaista mielettömän absurdia nenäkkyyttä kuin elokuvissa Garden State, Running with Scissors, Little Miss Sunshine tai I Heart Huckabees. Siihen sopivat määreet sydämellinen, oivaltava, kurkkuakuristava ja elinvoimainen; se ei ole vähääkään makeileva, kosiskeleva, falski tai saarnaava. Lisäksi sen perheen adoptoimaksi mä todella haluaisin, jos jonkin.
Mä en keksi ketään, jonka ei olisi syytä nähdä sitä. Menkää. Menkää jo!
Televisiosarjaa 30 Rock on vuolaasti suitsutettu joka mediassa. Sen piti olla älykäs ja tuore satiiri television tekemisestä; Jenkeissä se on kuulemma älykköpiirien ehdoton suosikki. Mun mielestä ei kuitenkaan ole erityisen tuoretta, että jaksojen huumori syntyy lähinnä arrogantista ja ignorantista keski-ikäisestä turpeasta miespomosta, johtavassa asemassa olevan naisen vanhapiikuudesta, hännystelevästä ja sosiaalisesti erityisen estyneestä respan pojasta sekä mielenterveysongelmista kärsivästä ja liikaa hasaa kärytelleestä mustasta koomikosta. Lisäksi mä todella toivon - ja oikeasti uskonkin, oikeasti - että Tina Feyn lahjat ovat pikemminkin käsikirjoittamisessa kuin näyttelemisessä.
Mä luulin että hallitsen tän
mun mielen ja mun elämän
Joo, mä luulin että sinä ja hän
jäätte unohduksiin
mut se ei olekaan niin
- Maija Vilkkumaa: Se ei olekaan niin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Joo voi vitsi että mäkin pidin Junosta!
Dialogista tuli mieleen tosi paljon kyllä Gilmore girls, välillä hyvässä, välillä pahassa.
Mut siis mikä se on se ruoka mitä sä kaipaat, vai yritätsää kertoa jonkin muun asian kaipauksesta jotenkin kiertoteitse, mitä mun kankkusaivot ei vaan tajua? (Mä kaipaan yhen Pietarilaisen ravintolan merileväsushia...:( )
Vein muuten tänään Mierolaisen tutustumaan Helsingin parhaaseen kiinalaiseen. Tosi hyvin meni: Mierolainen: "Valitse mitä vaan, mutta mä en syö sit sieniä." Panu: "Juu juu, otetaan TOTA."
Jotain vitun sienimössöä niin. Mä oon niin huono:D
Muistin muuten myös, minkä takia olen aina pitänyt nettideittailevia ihmisiä jotenkin vajaina: ottaen huomioon, että mä tiedän Mierolaisesta jo koko lailla, ja mun aikeeni sitä kohtaan ovat täysin puhtaat, eli ei mitään sen sortin jännäystä, niin oli se silti paikoittain omituista:D
Miero: seuraavan kerran kyllä nähdään kännissä:D
eh... joo, ruuasta oli puhe. ruuasta.
eilen mä kaipasin juurikin niitä kevätkääryleitä, sellaisia oikeita ja meheviä (parhaat saa lohjalta sellaisesta jostain luomupuodista sieltä keskeltä skutsaa, tai ainakin vielä pari vuotta sitten sai. enää en tiedä.). jouduin tyytymään pakasteversioon.
:D mierolainen voi olla aika vaikea ruokavieras, kun sillä on niitä rajoitteita. eihän se nyt vain jäänyt siihen luuloon, että sä TAHALLAS tilasit sille sieniä? ;)
ja allekirjoitan ton nettideittijutun TÄYSIN! se on niin kummallista, kun sä tavallaan voit tuntea ihmisen jo ihan tosi hyvin, tietää siitä vaikka mitä henkilökohtaista ja yksityistä, mutta sä et silti tiedä esimerkiksi sen mittasuhteita tai millanen ääni sillä on tai että onko teillä livenä kemiaa yhtään (yleensä ei). se on friikkiä, ja tavallaan todella takaperoista.
Mä luulen et se jäi siihen luuloon että yritin myrkyttää sen, että saisin enemmän lukijoita mun blogille tai jotain:D
Vähänks odotan Nuun tulppaanimaa-blogia. Se luonnollisesti löysi sitten Damistakin vaan punaisten lyhtyjen alueen...
...Too vile to breath.
Jeh, sieniä tuli syötyä. Onneksi väsytti niin paljon ettei jaksanut välittää. Nyt on onneksi tuolla oikea ruoka valmistumaisillaan.
Mä tykkään 30 rockista, tai siis tykkäsin. Tai tykkäisin.
Nettideittailu on tosi outoa ja jännää. Oon mä kyllä löytänyt erilaisilta nettiareenoilta itselleni kahdesti tyttöystävän, et emmä sitä hommaa dumaa. Nyt ruokaa ja leffaa, Anttilassa oli alet. :D
Joo ja kun kelaa, kuinka moni siellä nykyään tapaa, niin joo, ei sitä voi dumata, ei.
¨
mä olen käynyt lukuisilla nettideiteillä. saldona nolla poikaystävää. yhyy, mä en koskaan pääse cityn deittiliitteen mallipariksi: löysimme toisemme deitti.netin kautta!
Safkasta kyllä joo... Niin, jotain reseptejä on vaikea unohtaa. Joskus ne vaan onnistuu niin, että tuntuu, että mikään ei vedä vertoja.
Lähetä kommentti