Miten monta kertaa pitää yrittää kavuta korkeimmille oksille kunnes ymmärtää uimisen olevan oikeastaan paljon luontevampaa itselleen? Miten onkin niin, vaikka kuvittelee tietävänsä paremmin, silti suostuu kuuntelemaan muiden laatimia odotuksia, ennakkoasenteita ja viisasteluja - miten ne voisivatkaan tietää jotenkin enemmän ja syvemmin? Ja miten, vaikkei kukaan ole sanonut ääneen mitään, sitä luulee tietävänsä mitä ne lopulta haluavat ja miksi sillä ylipäänsä kuvittelee olevan merkitystä? Unohtaa kuunnella itseään, kieltäytyy näkemästä sitä, mikä oikeasti on eniten omaa ja takertuu valheelliseen, joskus jonkun puolihuolimattomasti sivulauseessa hahmottelemaan identiteettiin. Joskus tarvitsee ulkopuolisen kriisinsynnyttäjän, jotta saa aikaan tervettä liikettä ja muutosta kohti parempaa.
Toisinaan pitää sanoa että piirtäkää minulle kuva minusta kun en itse oikein näe itseäni.
Luulin poteneeni kuuluisan kolmenkympin kriisini viisi vuotta sitten, ensi kerran suuresta ja tuntemattomasta tulevaisuudesta toden teolla ahdistuessani. Kuluneet viikot ovat osoittaneet, että henkilökohtaisen kriisin ei tarvitse olla sisäsyntyinen johtaakseen perinpohjaisiin mullistuksiin niin ajattelussa kuin käytännön toteutuksessakin. Tunnen syvää sielunveljeyttä Helsingin rautatieaseman metrotunneliin: myös minun seinäni luhistuivat odottamattoman paineaallon ryskiessä materiaa edellään, myös minä tahtoisin ripustaa julkisivulleni kyltin "pois käytöstä, avataan puolen vuoden kuluttua", myös minä kernaasti palaisin peliin täysin uudistuneena, kirkashymyisenä ja entistä vahvempana.
Minua on työnnetty pois, niin kauas, että reunan yli pudottautuminen alkoi tuntua uhkaa pikemmin ainoalle mahdollisuudelle selvitä hengissä edes tovin pidempään. Minulle on myös raotettu ovea päästä lähelle, lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Henkeä pidätellen, varovasti varvas kerrallaan uskaltaudun kurkistamaan sisään.
Kaikkiin näihin huoneisiin, jotka voivat olla minun.
Musta vain niin vahvasti tuntuu
et me kyllä pärjätään
Mun ei tarvi kuin kuulla sun äänes
ja mä tiedän
- Laura Sippola: Mä tiedän
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti