1 say about the bisquit

Kyllä nyt on kuulkaa. Olen toki kuullut aiemminkin Googlen käännöstoiminnon hassuudesta, mutta välttynyt siltä tosielämässä - tähän saakka. Äsken Hoo tekstasi minulle kertoen joutuneensa epähuomiossa blogini sivuille tuon translaation kautta. Kävin tarkistamassa lopputuleman ja olin nauraa itseni tärviölle. Miten jokin noin älyvapaa voi olla noin kertakaikkisen lystikästä? Tjeu.


Tiedättehän, miten tietynlaisissa elämäntilanteissa tuntuu jatkuvasti törmäävän vain tietynlaisiin tilanteisiin. Kun on joutunut viemään rakkaan koiransa piikille, näkee päivittäin töihin rientäessään joka toisella koiranulkoiluttajalla täsmälleen sen rotuisen, värisen ja vähän samanlailla kävelevänkin piskin. Kun itse on vastentahtoisesti sinkku, joutuu jatkuvasti sietämättömän rakastuneiden ja toisiaan julkisilla paikkoilla lääpivien pariskuntien kulkureitille. Jos kiihkeästi haluaa lapsia muttei juuri sillä hetkellä voi syystä tai muusta hankkiutua raskaaksi, ei maailmassa muuta olekaan kuin vatsa pystyssä lyllertäviä tulevia äitejä, lastenvaunuja ja kurahaalareihinsa tönkkösuolattuja taaperoita.

Minulle on käynyt nyt näin työkulttuurin kanssa. Uskoni työelämään ja sitä myöden maailman toimivuuteen alkaa vähitellen olla niin rapautunut, että toivon, ettei mikään raskas törmää siihen lähiaikoina pölläyttäen sitä lopullisesti tomuna tuuleen.
Otavan toimitusjohtaja erosi yllättäen. Ainoaa kyseisen henkilön omaa irtisanoutumistaan koskevaa kommenttia siteerattiin Uuden Suomen sivuilla näin. Sangen arvoituksellista.
WSOY:n ilmeisesti julkisuudessakin laajalti otsikoitujen kiistojen seurauksena Johnny Knigan kustannuspäällikkö irtisanoutui tällä viikolla. Tätäkään irtisanoutumista ei asianosaisten yhteisestä sopimuksesta kommentoitu medialle; sensaationhakuinen puoleni on sitä mieltä, ettei moinen koskaan kerro kovin hyvää irtisanoutumiseen johtaneista syistä.
Tänä aamuna Radio Rockin aamutiimin toinen juontaja veti viimeistä lähetystään kanavan leivissä. Hän kommentoi lähtöään suorassa lähetyksessä viittaamalla ilmeisesti asian tiimoilta nousseisiin kuulijakysymyksiin sanomalla, ettei uutta työpaikkaa ole tiedossa mutta että joskus ihmisen vain täytyy lähteä. Kuka tällaisena aikana jättää monivuotisen työpaikkansa vapaaehtoisesti, vailla tietoa tulevasta leivänlähteestä? Epäilyttävää.

Mitä maailmalle on tapahtumassa? Olenko se vain minä, vai onko joku nyt laatinut nerokkaan elokuvakäsikirjoituksen, Matrix kohtaa Truman Shown kohtaa Kafkan Oikeusjutun tiätsä, ja paitsi huutonauraa koko matkan pankkiin myöskin jauhaa muutaman lapsenuskon ja ehkä sen perinteisen ja paljon peräänkuulutetun työmoraalin rippeet laakerikkaittensa alle mennessään? Mistä tässä on kyse ja voitaisko olla kaikki taas kivasti, ihan niin kuin silloin ennen kun elämässä oli vielä kyse muustakin kuin osavuosikatsauksista ja eläkesäästämisestä ja pätkäduunien ketjuttamisesta.


Haluaisin vielä lopuksi listata hieman joitakin viime päivinä erityisesti kiukkuhermoon iskeneitä juttuja, joista räntä - istu ja pala! - ei ole yksi.

Ensinnäkin bussikuskit, jotka pumppaavat jarruja risteystä tai muuta pysähtymispaikkaa lähestyessään. Menee ihan hermo ja tunnelma ja tasapaino ja matkahyvinvointi sellaisesta: ajakaa paremmin perkele!

Toiseksikin se ääni, joka syntyy esineen (vaikkapa tyhjän limupullon tai kattilankannen) jäädessä keinumaan pöydälle lailla ikiliikkujan, nakertaa hermoja lailla häiriintyneen fretin. Pitääkö kaikki alkaa naulata kiinni, että loppuu se tyhjänpäiväinen hetkuminen ja mekastus?

Kolmanneksikin olen jotenkin viime viikot sattunut torstai-iltana kotiin sellaiseen aikaan, että televisiosta tulee Ratula, tuo suomalaisten valju, haalea ja auttamattoman viimetiistainen Strömsö-kopio. Siinähän kivasti puuhastellaan idyllisissä olosuhteissa yhdessä ja on vähän julkkista ja on vähän huumoria ja nikkarointia ja ruuanlaittoa ja yhdessäoloa ja eikös sellaisesta kaikki tykkää. Ja ne sukupuoliroolit ovat niin ankean ja tunkkaisen viisikymmenlukuiset, että minua alkaa aina vastustamattomasti ensin aivastuttaa ja sitten vituttaa niin että on käännettävä kanavaa ja pitäisihän se tehdä muutenkin ettei vahingossa ehdi nähdä yhtään BB-vilahdusta.

Sitten viimeisimpänä joskin kenties sylettävimpänä on repliikki, joka saa joka kerran sen kuullessani pari verisuonta poksahtamaan päässäni niin, että varmasti muutun ihan todellisuudessakin punaiseksi ja kuumaksi naamastani ja haluaisin työntää haarukan tuon repliikin esittäjän vasempaan silmämunaan. Kas näin se kuuluu: "Syystä että?", sellaiseen tivaavaan ja syyllistävään sävyyn esitettynä, että minulla on oikeus tietää ja alahan laulaa äläkä yhtään enää pimitä tietoa sillä minä en sellaista sulata ja jos et kerro niin mä sanon maailman presidentille ja sitten sä ainakin saat porttikiellon ja pahaa karmaa jotain kolmekssadaks vuodeks eteenpäin ja kaikki KUOLEE.


Onneksi tänään on perjantai ja huomenna siis lauantai ja ylihuomenna vielä sunnuntai eikä töitä enää kuin pikkuisen ennen vapautta.