Kummallinen ambivalenssi myllää elämässäni. Syön aamiaiseksi kaurapuuroa, välipalaksi ananasrahkaa ja iltapalaksi porkkanaraastetta raejuustolla, ostan soijarouhetta M. Laineen jalanjäljissä ja teen siitä sekä perunoista viikon arkilounaat. Ravaan salilla ja lenkillä, yritän nukkua runsaasti ja elää muutenkin säntillisesti. Se tuntuu hyvälle, antaa arkeen ryhtiä ja mielelle lujuutta.
Kuitenkin tunnen huojuvani puoliksi katuojassa, kuin toinen korkoni olisi katkennut tanssittuani mukulakivikadulla. Haluan hankkiutua vastuuttomaan humalaan, tilata lärvilaudan vain itselleni ja joutua epäilyttäville jatkoille. Haluan aloittaa aamuni mimosalla, tupakoida sisällä ja lojua dekadentisti tuhmien poikien käsivarsilla.
Niinpä päädyn harjoittamaan tylsän keskiluokkaisesti kumpaakin, vuoron perään, osaamatta valita puoltani. Eikä kumpikaan tunnu täsmälleen oikealta, siltä kuin kuvittelin sen tuntuvan. Ehkä siihen on syynsä, miksi tämänikäiset naiset niin usein ovat jo perheellisiä. Ovatko he itse valinneet tilanteensa, vai onko tilanne valinnut heidät?
Mitä ilmeisimmin itseään älykkäänä pitävän ihmisen ei tulisi tunnustaa pitävänsä Katja Kallion kirjoista. Luin kuitenkin eilen Elokuvamuistin ja olin sangen viihdytetty. Pidän Kallion tavasta yhdistää suvereenisti korkeakulttuurisia knoppeja arkisiin sattumuksiin, rinnastaa huoletta yleisesti klassikoina pidettyjä elokuvia yleisesti hömppänä pidettyihin, kietoa oman elämänsä kohokohdat Woody Allenin tarinankuljetuksellisiin ratkaisuihin. Parhaimmillaan hänen oivalluksensa saavat aikaan aitoja reaktioita, sellaisia, joihin ihminen herahtaa tunnistettuaan kertomuksesta jotain itsestään, ensin järkytyttyään siitä, ettei olekaan niin uniikki enigma kuin on kuvitellut olevansa, vaan edustaakin jotain yleisinhimillistä, jaettua kokemusta, josta kaikki saavat kiinni, kunhan joku osaa ensin pukea sen sanoiksi oikein.
Mitä ilmeisimmin kokemani älykkyys onkin silkkaa illuusiota.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mun esimerkkiä on nyt noudattanut jo kaksi ihmistä! Mä oon siis pyramidin huipussa ja mulle pitäisi tulla aivan hulluna massii eli paaluu eli valuuttaa eli taalereita. Sit lähden Thaikkuihin, jotta soromnoo!
musta tuntuu, että usein tilanne valitsee ihmiset, eikä ne pyristele riittäästi vastaan vaan uivat virran mukana kuin kuolleet kalat, eikä ne sitten saa enää seksiäkään koska kuka nyt kuollutta lahnaa tahtoisi? siinä sitä sitten ollaan ja jeesustellaan.
oi, pikku-messias, pelastit taas päiväni! uskon että juuri noin on, että ihmiset ovat liian mukavuudenhaluisia ja/tai pelokkaita etsiäkseen oikeasti onnelliseksi tekevää elämää. siis jotkut. kai toiset voivat ihan oikeastikin olla sellaisia. onnellisia meinaan.
jotkut on, mutta jotkut taas ei, ja se on mielestäni kammottavaa, että voi halvaantua silleen et antaa mennä vaan.
täällä pikku-messias, työpaikka, helsinki.
Lähetä kommentti