Optimistijolla tuuliajolla

Muinoin jossain yhdentekevässä perhedraamaelokuvassa käsiteltiin arjen dilemmaa: kuinka säilyttää turva latistumatta, läheisyys kiusaantumatta, jännite ja avoimuus samanaikaisesti. Elokuvan henkilöillä oli oma, perheen sisäinen rutiininsa. Päivällistä paitsi luonnollisesti syötiin aina yhdessä, käytettiin myös asennekasvatukseen: jokaisen perheenjäsenen tuli kertoa kolme kivaa ja kolme ei-niin-kivaa tapausta omasta päivästään. Näin kaikki pysyivät kärryillä kaikkien menoista ja tunnelmista; lisäksi kaikki oppivat katsomaan omaa jokapäiväisyyttään vähintään kahdelta kantilta. Kornia, eikö totta?

Kyllä vain. Ja samalla uskomattoman viehättävä ja kannatettava ajatus. Kotona asuessani minulle oli luovuttamattoman tärkeää, että äiti muisti kysyä millaista koulussa tai tallilla tai soittotunnilla oli ollut. Siihen oli tuskastuttava keksiä vastauksia, ei mitään erityistä, ihan tavallista, sellasta kun aina, mutta rituaalina se oli tärkeä osoitus siitä, että minusta ja puuhistani piitattiin.

Kerran päätin elää omaa elämäänikin siten: että kävisin joka ilta rauhassa läpi päivän tapahtumia, poimisin ne mukavimmat ja tyhmimmät jutut ja toivoakseni huomaisin, että niiden hyvien sisältö ja saldo riittäisi pienentämään mälsien vaikutuksen ja tekisi siten elämästänikin jotenkin valoisampaa. Ehkä niillä keinoin olemiseni fokus siirtyisi enemmän nykyhetkeen, ehkä tulisin itse olleeksi enemmän läsnä, valppaana tallettamassa elämyksiä ja tuntemuksia. Olen myös päättänyt erinäisiä kertoja ryhtyä bloggaamaan siten: päivän kohokohtiin kiinnittyen, yksityiskohdilla herkutellen ja niiden aiheuttamassa hyvässä mielessä kylpemällä.

En kuitenkaan ole Pollyanna, seesteinen, pyhimysmäinen ja esanssisen äitelä röyhelöessuinen hilkkapää. Minusta liiallista laupeutta taittamaan on hyvä lisätä hieman katkeruutta, pikkumaista saivartelua tai silkkaa pahasuisuutta. Epäsymmetrisyys on kiinnostavaa eikä liika linjakkuus mielestäni ole edes kovin inhimillistä.

Tilkka positiivisuutta ei liene ketään tappanut, eikä mikään viilennä alkukeväisen helteen hiostamia kasvoja mukavammin kuin takinkäännöstä syntynyt tuulenvire. Siispä:
Kaupunki tuoksuu jo ihan kesälle varhain aamulla, jolloin se on eniten minun. Se antaa lupauksen pian koittavista töihinlähdöistä, jolloin takin saa jo jättää kotiin ja polkea Töölönlahden rantaa sandaaleissa ja pienissä, heleänvärisissä tamineissa, kykenemättä pakottamaan kasvojaan arkimurjotukseen.
Mankeloin keskikaupungille vartissa, saaden terveen punan poskille ja alamäkituulen tuivertaman pörröpään.
Ystäväni on voittanut jostain arvonnasta Wolverinen ennakkonäytöksen kokonaan itselleen ja kaveriporukalleen varatussa elokuvateatterin salissa. SelloRexin yksityissalin istuimet ovat amerikkalaistyyliset, valtavan kokoiset ja kallistuvat sohvat esiinponnahtavilla jalkatuilla. Saamme koko leffakattauksen - popcornit, irtonamut ja limut - miltei istuimillemme tarjoiltuna, eikä salissa kerrankin ole ketään rapistelevaa, yhdentekeviä mielipiteitään ääneen kuuluttavaa tai istuimen selkänojaa jyskyttävää junttia. Elokuva itsessään on järkyttävän pompöösiä toimintahuttua, mutta niiltä jakkaroilta katsottuna sekään ei haittaa.

No.
En löytänyt vieläkään sellaisia tulipunaisia sukkahousuja, jotka olisin vapuksi ehdottomasti halunnut. Gina Tricot ei myöskään myy mainostamiaan niittikenkiä ollenkaan (ja julistetta lähemmin tarkasteltaessa käy ilmi, että kyseessä ovat jotkin aivan yhdentekevät mustat naistenkengät ohuilla niittivöillä maustettuna), enkä siis saanut uusia kenkiäkään vapuksi; viis siitä, ettei budjetissani oikeasti edes olisi ollut yhdenkään kengän mentävää läpeä. Sain mennä tänään töihin jo seitsemäksi ja päivän mittaan selvisi, että huomenna aloitan päiväni vielä puoli tuntia sitäkin aiemmin. Jo nyt nukuttaa niin että silmiä kirvelee mutta kas! hoidanpa ongelmaani bloggaamalla joutavuuksia ja päivittämällä pakonomaisesti avoinna olevaa Facebookin sivua.

Haluaisin lopettaa johonkin kohottavaan ja jalosta mutta armollisesta sisimmästäni kertovaan lausahdukseen, mutta kaikki mitä keksin liittyy joko viherkasveihin tai kynsilakkoihin. Juuri niin ylevä todellisuudessa olen.