Monesti elämäni matkat ovat sattuneet ajankohtaan, jolloin mieli on kaivannut taukoa jostakin kotikontuun sidotusta. Tuolloin lähteminen on tuntunut paitsi erityisen tarpeelliselle myöskin huojentavalle. Olen toteuttanut ikivanhaa illuusiota omasta elämästäni pakenemisesta, mennyt kliseisesti kauas jaksaakseni katsoa lähelle - ottanut hetken vapaata itsestäni, kadonnut toviksi muihin ympyröihin, joita varten olen saanut luoda itseni uudelleen, uudenlaisena.
Pidemmiltä reissuilta - Skånesta, interraililta, Amerikan kesästä - palatessani kovimmat kulttuurishokit ovat aina liittyneet siihen liikkumattomaan, sameaan virtaan, joksi kotoisan ja turvallisen arkeni olen tuntenut. Itse vierailla mailla jokapäiväisten pulmien kanssa kamppailtuaan ja siinä ohessa valovuosia kasvaneena on miltei mahdoton sopeutua ajatukseen siitä, ettei pienissä tutuissa ympyröissä mikään ole muuttunut. Aika noruu eteenpäin siirappimaisen tahmeana, päivät seuraavat toisiaan edellisen kaltaisena eikä kurjina hetkinä voi lohduttautua sillä, että se todellinen elämä on jossain ihan toisaalla ja tässä on kyse vain eräänlaisesta roolileikistä ja pakomatkasta, joka loppuu kyllä ennen pitkää.
Juuri nyt tuntuu jälleen hyvälle päästä hetkeksi hengittämään toisenlaista ilmaa, olkoonkin että vain muutamaksi päiväksi. Täällä vuorokauden jokainen osanen on edelleen painava muistoista ja kaipauksesta eikä maailma tunnu liikkuvan mihinkään. Jospa näkisin unieni lisäksi edes Lontoon väreissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Bone voyage! Lähetä tissikortti?
Hankit pikkasen väriä elämään osallistumalla vaikka mielenosoituksiin. Muutama katukivi ikkunoihin, vähän matsia mellakkapoliisien kanssa ja johan on tylsyys kaukana...
Lähetä kommentti