Kulman takana väijyy uusi viikko - pidempi, pelottavampi ja piinallisempi.

Ajattelinpa palata perusasioihin ja kirjoitella mukavista yhdentekevyyksistä sekä onnelliseksi tekevistä jokapäiväisyyksistä.

Kuten siitä, että aika ajoin minulla on syystä tai muusta lempi-ihmisistäni joku ihan erityisen lempi, josta pidän juuri sillä hetkellä oikein tosi, tosi paljon. Nyt muutamia päiviä vuorossa on ollut Laineen Miero, jonka loistavuudesta olen muistanut kaikille kuuntelemaan suostuville paasata. Se soittelee ja laittaa viestiä pyytäen minua kanssaan milloin minnekin, ja vaikka valtaosan kutsuista olen viime aikoina joutunut passaamaan, koska olen ollut a) menossa seuraavana aamuna hullun aikaisin töihin, b) silmätulehduksen vuoksi ruma, c) vanha ja väsynyt tai d) muuten vain säälittävä vässykkä, se ei lannistu vaan yrittää uudelleen. Ja sitä arvostan kovasti, koska oikeasti haluan viettää aikaani kivojen ihmisten kanssa, mutten aina pysty. On myös kivaa, etten aina itse ole se ehdottava osapuoli.
Sitten siinä on tietysti vielä sekin, että Miero on oikeasti kamalan kiva.

Koetin tänään ensi kertaa itse möyhiä uutta hurrikaanimoppiani ihmisten ilmoilla näyttäytymistä kestävään muotoon. Onnistuin kerralla ja sain punk-genderblender-asennepörröni mielestäni oikein, ja vaikken vieläkään saa meikata omaan makuuni kylliksi enkä pujauttaa piilareita silmiini, ei sekään jotenkaan haitannut. Kaupungille lähtiessäni tunsin itseni nuoreksi ja kevyeksi.

Kävimme edellämainitun Kampin Gladiaattorin kanssa katsomassa Kielletyn hedelmän elokuvissa, ja koskapa hän kirjoitti kuvasta niin kauniisti ja vaikuttuneesti, en viitsi olla niuhottava ja kireämyssyinen, latistava itseni, vaan kehunpa vain minäkin nuoria, tuoreita kykyjä: eritoten Amanda Pilke (Maria) ja Jarkko Niemi (Jussi) olivat hurjan uskottavia ja replikoinnissaan luontevia. Malla Malmivaaran kasvoissa on mielestäni jotain uskomattoman kiehtovaa ja Tommi nyt on Tommi - vaikka se todella olisi vanhoillislestadiolainen saarnamies, riisuisin housuni ihan pyytämättä nanosekunnissa.

Nyt olen kuluttanut viisitoista minuuttia tyhjyyteen tuijottaen, koettaen kuumeisesti keksiä toimivaa otsikkoa tähän postaukseen. Näinhän siinä sitten kävi, kun en jaksanut miettiä enempää.