Sen minulle myönsi ihminen, joka selvästi pyrkii lempisellaisekseni kaikilla kulttuurilahjuksilla ja nyt vielä pokaalienkin voimin. (Niille, jotka eivät tunnista huumoria vaikka se paistaisi niitä suoraan silmään: tuo oli leikkimielinen sutkaus, oikeasti ollaan Mieron kanssa tosi hyvät kamut ja meikämandoliini on niin kovasti otettu saamistaan tunnustuksista, ettei keksi mitään asiallista ja järkevää tapaa kiittää palkintojen myöntäjiä, ja vitsailee sitten hädissään ja huonoa makuaan mainostaen.)
Niin. Voi, sydän ja kaikkea. Kiitos.
Pitää siis jakaa edelleen tätä. Kauhean pulmallista tämä tällainen, koska olen antanut jo niin monelle [palkinnon] enkä ikinä haluaisi antaa [palkintoa] samalle kahdesti. Mutta kas! Onneksi olen löytänyt muutaman uudenkin suosikin, joten annan [palkinnon] niille:
Siren kirjoittaa valtavan kauniisti, oivaltavasti ja älykkäästi. Ahmaisin blogin historian yhdeltä istumalta ja jouduin huikeaan riittämättömyyden, kateuden ja ihailun kurimukseen - sekä muutaman päivän blogiblokkiin, kosken kokenut osaavani itse kirjata enää ensimmäistäkään ajatustani lukukelpoisesti. Hän pohtii asioita useimmiten kiihkotta (vaikkei kiihkossakaan toki ole mitään vikaa, en minä sillä) ja pukee ajatuksensa niin punnittuun muotoon, että lukiessani niitä ymmärrän yhtyväni niihin miltei poikkeuksetta, monesti myös oltuani ennen lukemistani autuaan tietämätön kyseisestä kannastani - tai ainakin kyvyttömyydestäni ilmaista sitä. Häneltä myöskin poimin toistaiseksi parhaan missään näkemäni meemin, sen niistä elokuva- ja sarjahahmoihastuksista.
Riikkaa en ole vielä seurannut kauan, mutta uskallan jo sanoa pitäväni kovasti. Luulisin.
Muut suosikkini ovatkin jo saaneet minulta ainakin kertaalleen. Nyt on siis muodollisuudet hoidettu.
Tänään, toimiston perinteikkään torttutestiajojen lomassa selvisi, että Frida on saanut minulta ja Kuosmalta kerrassaan ainutlaatuisen joululahjan. Sen postiluukusta oli tänään solahtanut aikakauslehti karjuen: "TULEN!", Frederikin äänellä. Illalla näimme kotikentälläni HeFK:n, tuon Stadin maskuliinisimman jääpalloseuran ottamassa luuloja pois vastapelureiltaan.
Ja nyt, ennen kuin levottomuuteni tarttuu tuberkuloosin lailla juuri sinuun (voit katsoa pois jos haluat, me molemmat tiedämme että kohtalon sormeni osoittaa juuri sinun silmiesi väliin), tuntuu sopivalle lopettaa siteeraten Laura Sippolan uutta viisua, joka soi tiuhaan Radio Helsingillä ja joka itse asiassa ei ole kovinkaan timanttinen lyriikoiltaan tai mitenkään ensi kertaa asian lähteillä, mutta joka laulettuna juuttuu korvaan ja saa pään nykimään horisontaalisesti puolelta toiselle.
Ei oo helppoa kellään,
ei oo helppoa vaikka se helpolta näyttäis,
ei vaikka puitteet olisi suurta ja mahtavaa.
Kaipuun keskellä teeskennellään,
ettei tarvitse näyttää kuinka
vanhoja kaunan raunioita
takanamme savuaa.
2 kommenttia:
Voi hurjasti kiitoksia palkinnosta. Ihan hämmennyin. Sitä saa kai jakaa eteenpäin?
Täytyy sanoa, että tunne on molemminpuolinen. Tykkään kovasti sun blogista!
saa, ehkä jopa pitää :) joten anna mennä, sano ayrton senna!
niin ja kiitos vielä, meinas unohtua kun aloin taas tohkata.
Lähetä kommentti