En ole koskaan ennen elämässäni juonut kolmea olutta puolessatoista tunnissa arkena keskellä päivää ja siitä rohkaistuneena jatkanut matkaani Kallioon juomaan lisää. En ole koskaan ennen elämässäni istunut tiistai-iltana Populuksessa ja laulanut Wind of Changea karaokessa niin, että paikalliset isänmaanystävät kyyneltyivät liikutuksesta (ja mies, jonka pojan kummisetä sattui kuulemma olemaan Mike Monroe kehui minun tulkinneen vahvemmin kuin Scorpparit itse). En ole koskaan ennen elämässäni nimitellyt ketään Matti Vanhasen näköiseksi ja auttanut vanhaa kotkalaista merimiestä täyttelemään karaokelappuja.
En koskaan ennen eilistä.
Voisinpa sanoa myös, etten koskaan ennen elämässäni ole lähetellyt pitkiä, polveilevia ja täysin lukukelvottomia känniviestejä ihmisille tai lähtenyt aamulla töihin vielä selvästi päihdyttävien aineiden vaikutuksenalaisena. Niihin olen kuitenkin tainnut syyllistyä aiemminkin.
Enkä rohkene edes ajatella Thaimaan aurinkoisia hiekkarantoja ja niillä telmiviä perheitä ja kaikkea sitä, mistä eilinen vitutus oikeastaan sai alkunsa, etten joudu jälleen tolaltani ja humalaan ja alkoholisoidu ja syrjäydy ja kuole.
Koska tiedätte että mieli tekisi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
musta toi lopun kuolemaan johtava jatkumo oli tosi hieno!
oon ehkä vielkin kännissä. ei hyvä.
Hyvä te! Kuulostaa tositosi hauskalta!
Kuulostaa nastalle toiminnalle. Mun elimistö ja työt haluaa estää kaiken hauskanpidon. Pitää lopettaa niistä jompikumpi.
Ensimmäisen lopettaminen kyllä aika tehokkaasti lopettaa jälkimmäisen.
Munkin elimistössä on jotain vikaa, ei oikein pysy mikään sisällä = ei voi bailata.
-Panu-
tarkistin tänään tilitapahtumat. sata kaljaa ei ole kovasti edes liioiteltu arvio, eikä se edes ollut niin halpaa kalliossakaan kuin olin luullut.
Lähetä kommentti