Selvisin tästä päivästä, vaikkei se kaiken aikaa näyttänytkään sille todennäköisimmälle vaihtoehdolle. Äly ei toiminut juurikaan, mutta aistit sitäkin terävämmin, luoden kiusallisia pelkotiloja, säpsähdyksiä ja kouristelua. Niinä harvoina hetkinä, kun ymmärrys ohikiitävästi kosketti päätäni, hahmotin tarkemmin kuin koskaan, mihin Samuli Putro viittaa laulaessaan "olenko kuollut vai enemmän kuin koskaan elossa": onko sisältäni kohoavasta, joka jäseneen leviävästä kireästä jomotuksesta seurauksena huojentava vapautus vaiko kenties lisää kipua? Nyt, fyysisen olon helpotuttua olen joutunut suuntaamaan ajatuksiani jatkuvasti johonkin muuhun ollakseni miettimättä, mitä tapahtuukaan samaan aikaan maapallon toisella, lämpimällä laidalla. Mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu. Ja mitä siitä seuraa.
Tänään puhuimme Taalasmaan kanssa siitä, miten jotkut ihmiset vetävät puoleensa vastakkaisen magneetin lailla; miten napojen välinen jännite ei ole purettavissa. Puhuimme siitä, miten vaikeaa, mahdotontakin joidenkuiden vallasta on vapautua; siitä, miten on ihmisiä, jotka vuosienkin tauon jälkeen voivat halutessaan järkyttää koko henkilökohtaista maailmaamme. Siitä, miten ajatus tuosta sammuttamattomasta kipinästä muodostaa itse asiassa pelastuksen elinikäiselle kumppanuudelle, mikäli se on se, mitä päätetään valita.
Puhuimme toisista ihmisistä, joiden elämä perustuu niiden huokoiseen olemukseen: miten ne eivät koskaan luo mitään omaa tai ole aidosti originaaleja, vaan plagioivat, jäljittelevät ja kalkkeeripaperoivat kaiken muilta, kirjoittaen alle oman nimensä.
Kotiinpäästyäni koetin olla katsomatta netistä, mitä kello on nyt siellä jossain. Tästä on tulossa pitkä kolmiviikkoinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti