Always in my thoughts you are, always in my dreams you are

Yhtäkkiä tuntuu kuin todellisuus olisi pirstoutunut. En hahmota kokonaisuuksia, en ymmärrä isoa kuvaa. Jos päästän ajatukseni harhailemaan vapaasti, alkaa ennen pitkää tuntua kuin jättimäinen viemärikurimus saisi minut putoamaan päivän halki kiihtyvällä nopeudella. Yritän kiinnittää itseni yksityiskohtiin.

Postiluukusta solahtaa Reinon joululahjalehden lasku, Naisasialiitto Unionin kuoressa. Kuoren yhdestä kulmasta puuttuu selvästi haukkauksen kokoinen ja muotoinen palanen. Seison eteisen lattialla kuorta nuuhkien, yrittäen ymmärtää kuka on järsinyt kuortani ja miksi.

Ratikkapysäkillä nuori intialainen mies kysyy minulta, millä bussilla pääsisi kätevimmin Vallilaan; hän ääntää sanan hassusti painottaen, va-LII-la, niin että joudun pohtimaan hetken keksiäkseni todellisen kysymyksen ja siihen oikean vastauksen. Olen aikeissa kääntyä vastattuani pois, kääriytyä ilmeettömään yksinäisyyteeni, mutta päätänkin kaivaa esiin sisäisen pöntiseni ja ryhdyn juttusille pojan kanssa. Hänen kolmas kysymyksensä on Are you married. Puntaroin rukkasten verhoamia käsiäni vilkaisten valheesta kiinnijäämisen todennäköisyyttä ja kuulen vastaavani Not yet. Viimeisenkin mielenkiintonsa mies menettää minun paljastettuani koulutusta kysyttäessä olevani yliopistodropout.
Loppupäivän kulutan tuumimalla tapahtumaketjua, jonka seurauksena olisin joutunut curryntuoksuiseksi länkkärimorsiameksi Bangaloreen.

Töissä joku haluaa minusta jatkuvasti jotain, enkä silti tunne oloani tarpeelliseksi. Sivuutan naistenlehdistä kaikki perheartikkelit lehtiä vihaisesti riuhtoen. Käteni ovat koko ajan kylmemmät, eikä palelu rajoitu pelkkään ihoon.
Ihan pian nämä päivät ovat kuluneet, ja mitä sitten? Mitä sitten?