Tiedättekö mikä on hienointa siinä, että kukaan ei kommentoi näitä sepustuksiani? Silloin voin aina leikkiä, ettei tätä lue kukaan kun ei sillä meidän äidilläkään ole tätä osoitetta - silloinhan on aivan sama, minkälaista soopaa tänne suoltaa.
Ja kas: sitä saa mitä pilaa! Nyt haluan nimittäin kirjoittaa siitä, miten uskomattoman paljon minua tällä hetkellä suomeksi sanottuna vituttaa eräs tietty ihmistyyppi. Tiedättehän ne sellaiset kaverit, jotka periaatteessa ovat ihan ok, mutta omasta mielestään maailman parhaimpia jätkiä. Ne pitävät itseään juuri sen verran kaikkia muita kaikin puolin parempina ihmisinä, että voivat muina miehinä tuoda tätä erinomaisuuttaan julki ja nälviä jatkuvasti kaikille muille (touché, sanoo ranskalainen, joo joo). Ne sellaiset kaverit, jotka onnistuvat olemaan nöyriäkin niin suureellisesti, että sinänsä hieno ele tyhjenee päästäen samanlaista suolikaasua simuloivaa ääntä kuin käsistä kesken täyttämisen karannut ilmapallo. Ne usein snobbailevat ja nokkeloivat niin, että niiden kanssa on vaikea olla normaalissa vuorovaikutuksessa tuntematta oloaan a) tyhmäksi tai b) perin juurin kyllästyneeksi.
Niitä ja niiden juttuja olen ns. täynnä.
Lisäksi kävin näkemässä The Curious Life of Benjamin Buttonin ja voi, kuinka toivonkaan käyttäneeni ne kaksi ja puoli tuntia elämästäni johonkin miellyttävään tai edes hyödylliseen, kuten ristillä riippumiseen tai Pitkänsillan pesemiseen hammasharjalla. Ainoa anti, jonka herra Hiltonin kanssa rainasta irti saimme oli, että sen jäljiltä ymmärrämme Bill Gatesia, tuota tämän elämän kolibria, niin paljon paremmin. Älkää vaivautuko, se ei ehdottomasti ole sen väärti. Nuorta Bradia voi ihastella esims elokuvissa Thelma & Louise tai A River Runs Through It, tiukkalihaista Bradia taas vaikkapas Fight Clubissa tai Troyssa ja sopivasti uurtunutta Bradia Babelissa. Cate Blanchett on puolestaan tehnyt niin lukuisia niin loistokkaita rooleja, että tähän projektiin ryhtymistä on hyvin vaikea käsittää.
Kaikkein käsittämättömintä koko sotkussa on kuitenkin ohjaaja. KETKÄ ovat kidnapanneet oikean David Fincherin ja mitä he sille ovat tehneet? Ennen kaikkea: kuka on se lattea hyväkäs, joka nyt esiintyy hänen nimellään ja miksi, oi miksi?
Enkä jaksa linkittää, kun kaikki kuitenkin osaavat guuglata ihan omilla pikku töppösormillaan.
Mars mars, nyt nukkumaan siitä! Toivotaan, ettei tule painajaisia esims vanhuksista tai seinäkelloista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
valitettavasti tiedän ihmistyypin. toi niiden seuran olossa tuntumisen monivalinta oli erityisen osuva; tavallaan jossain kohtaa ei jaksa enää tuntea itseään tyhmäksi, vaan nimenomaan vain kyllästyneeksi.
Paras kuvaus itsestäni pitkään aikaan!
Mulle tuli kans olo et tiedän ihmistyypin!
Ite oon kelannu et sellaset tyypit on joko sisäisesti tosi epävarmoja egonsa boostailijoita tai sitten niillä on vaan oikeesti ylikehittynyt itsetunto. Molemmat näyttää aluks ihan samanlaisilta, ensimmäisiä on enemmän ja jälkimmäisille olen kateellinen.
nuu: nimenomaan! ja kyllästyneeksi juuri siksi, että nämä kuvittelevat olevansa niin kovin uniikkeja, ja silti niiden jutut on nähty niin moneen kertaan että haukotuttaa vain.
tk: kuuluuko taudin kuvaan myös se, että kuvittelee puheen olevan aina itsestään? ;)
sandels: luulen että oot oikeassa ton kahtiajaon suhteen. mä puolestani en ole kade ihmisille, jotka ovat niin irrallaan todellisuudesta. vaikka helpottaishan se varmaan omaa sompailua kyllä, jos eläis omassa pikku utopiassaan.
sitäminä vaan, että kun tutkin benjamin buttonin sarjakuvaversiota niin ajattelin, että toivottavasti kukaan ei ainakaan tee tästä elokuvaa. ja kas!
Lähetä kommentti