Vanheneminen on syvyydestä.
En nyt tarkoita sitä, miten baareissa kaikki ovat kymmenen vuotta nuorempia, vastarekrytoidut kollegat voisivat melkein olla omaa jälkikasvuani ja lapsuusmuisto tarkoittaa jotain yli kaksi vuosikymmentä sitten tapahtunutta. Vaikka eivät nuokaan jutut suoranaisesti mieltä ylennä.
Tarkoitan sitä, kun kroppa alkaa vähän kerrassaan irtisanoutua. Välittömästi kahdenkympin kypsemmälle puolelle kivuttuani huomasin, ettei energiankulutus enää ollut samaa luokkaa kuin ennen ja vilkaisukin lähdevettä kiinteämmän ravinnon suuntaan tuntui tuovan välittömästi mukanaan kutistuneet vaatteet ja levenneen peilikuvan.
Se ei siis enää ole uutinen.
Nyt kroppa ei enää palaudu. Mistään. Rankkaa treenaaminen aiheuttaa päiväkausien nilkuttamista ja irvistelyä. Treenaamattomuus vie rapaan ja erittelemättömiin särkyihin ja jomotuksiin. Univajeen kiinnikurominen pitää aina viedä ylikompensoinnin puolelle, jos haluaa tuntea olonsa jälleen levänneeksi. Ja viinanjuominen, sen jäljiltä sitä todella toivoo hengenlähdön tulevan eikä vain uhkailevan tulollaan.
Onneksi en elä enää yhtään tämän kunnottomammin. Ihan hyvä etten sittenkään alkanut iskelmätähdeksi, kuten päiväkoti-ikäisenä suunnittelin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
...entäs sitten -20 ikäisenä, olitkos yhtä nautittavaa luettavaa? En usko, kyllä ihminen on kuin viini.
Hei Kesis! Nyt lävähti meemistä!
Sanavahvistuksena seduktoiva eli sedari.
ohoo, täällä on kehu! punastun vähän. nenäkkäämpi mä ainakin olin parikybäsenä, se on takuuvarmaa. onneks oon jonkin verran vieläkin.
Kyllä sulla sana oli hallussa sillon parikymppisenäkin :).
Ja toi vanheneminen. Niin totta...
R
voi kiitos r.!
oon mä kyllä ihan kernaasti viiniäkin.
Lähetä kommentti