Maanantai ei mittää, tiistai ei mittää, keskiviikko ei siitäkään mittää...

Suuri yleisö lie takonut innolla pieniä karvaisia käsiään yhteen, kun olen kerrankin malttanut olla leipomatta näppistä vapaa-ajallani. Nuu kuitenkin esitti niin sydämenkäyvän vetoomuksen, että onhan se ihmisen hellyttävä päivittämään. Pahoitteluni.

Olen niin onnekkaassa asemassa, että minulla on ihan oikeita ystäviä. Sellaisia, jotka haluavat minut läsnäolevaksi elämänsä isoimpiin tapahtumiin, kuten nyt vaikka häihin. Se, mitä ne useimmiten eivät tule ajatelleeksi on se pikkuseikka, että niillä keinoin ne saavat minut kaupanpäällisiksi polttareihinsakin.
Minusta on hirmuisen kiva olla järkkäilemässä niitä, pohtia kontaktejani ja mahdollisia suhdetoiminnallisia etuja ohjelman toteuttamisessa, etenkin nyt kun päävetovastuu ei ole omilla harteillani. Älkää käsittäkö väärin, minustahan on luonnollisesti mukava päteä ja määräillä. Kestän vain vähän huonosti sellaista demokratiameininkiä silloin, kun se on lopulta kuitenkin minun tuulettimeni johon torttu osuu: jos minä kannan lopullisen vahingon, haluan sen ainakin olevan sellainen vahinko, jonka itse olen valinnut. (Sitä paitsi minulla on kuitenkin aina parhaat ideat.)
Kun muut hoitavat syntipukittelun, nautin juonimisesta täysillä.

Olen myös suorittanut ihmiskokeita suunnittelukokousten tiimoilta. Tunnetustihan minä puhun paljon ja kuuluvaan ääneen - vain harvoin asiaa. Tämän vuoksi minua, hämmästyttävää kyllä, usein kuunnellaan: kun on kyllin äänekäs ja painottaa sanojaan luonnenäyttelijän ammattitaidolla, saa ihmiset usein vakuutettua omista jutuistaan, myös silloin kun lähinnä vain huvittaa itseään omaa ääntään kuuntelemalla eikä oikeastaan edes pyri muodostamaan vakavastiotettavia kannanottoja. Olen suunnattomaksi epäuskokseni huomannut ihmisten kääntyvän puoleeni halutessaan oikeita mielipiteitä, vinkkejä tai vahvistusta omalle kannalleen - ja sitten nyökyttelevän pontevasti, silmät konsensuksen uduttamina ja huojennusta säteillen.
Tämän taipumukseni tunnistaen viikon toisessa kokouksessa siis istuin paljolti vaiti, aktiivisesti kuunnellen ja pitäen vain harkittuja, rajallisia puheenvuoroja. Toisessa taas olin oma itseni, eniten äänessä, ehdotellen, puntaroiden, aikataulutellen.

Molemmista polttareista on tulossa hurjan hyvät. Tästä voisi siis päätellä, että panokseni ei suinkaan ole niin merkittävä kuin haluaisin kuvitella sen olevan. Tästä voisi myös päätellä, että tähän hieno logiikan kaava, jota blogger ei anna tähän liittää mutta jossa kerrotaan, että äks potenssiin kaksi on pienempi kuin kahdeksikon neliöjuuri jos ja vain jos puolikas yy on erisuuri kuin piin likiarvo. Mutta siis.

Haluan kuohuviiniä ja viikonlopun. Ehkä hieman rietastelua ja paljon pussailua. Aurinkoa. Hyvää musiikkia, riehakasta tanssimista. Lyhyitä, lentäviä helmoja, punkrockkampauksia, korkeita korkoja. Hauskanpidon polttamia äänihuulia, mustelmille remuttuja sääriä.
Aion saada kaiken.