"Maalia nuuskineet ihmiset eivät pidä huonosta musiikista." (trad.)

Tänään olin töissä pakotettu kuuntelemaan lähestulkoon koko päivän KLF:ää. Reino tekee toistaiseksi kanssani töitä samassa huoneessa, ja aamulla ensimmäiseksi paikalle ehtinyt saa valita kanavan. Autuaan tietämättömille informoitakoon, että kanavan konseptissa on kyse tuttujen hittien - yli tyylilajien! - sovittamisesta törkeän banaaleiksi nyrkkipanomusaversioiksi, varmaankin kanavanjohtajan tyttären rallattaessa laulustemmaa ohuella ja säyvttömällä äänellään kaiken sen koneellisen musiikkijäljitelmäsaasteen päälle. Se on kiusallista, se on rivoa - se on niin perustavanlaatuisesti maailmanjärjestyksen vastaista, että se on vain yksinkertaisesti väärin. Se häpäisee musiikin samalla tavoin kuin vuohia uhraava, hautakiviä kaatava ja ruumiisiin sekaantuva gospelinkuuntelija genrensä - kumpi se sitten ikinä onkaan.
Reino oli tänään niin räpsähtelevällä tuulella, etten rohjennut kysyä siltä, miksi se sitä kanavaa haluaa kuunnella. Ehkä se oikeasti, oikeasti pitää siitä, tai sitten se on puhdasverinen sadisti. En keksi muitakaan syitä. En myöskään oikein muista, miten me kaksi taas tulimmekaan ystävystyneeksi.

Sain vihdoin ja viimein kuunneltua uutta Metallicaa. Ei pidä käsittää väärin, minulla ei missään tapauksessa ole mitään kyseistä orkesteria saati heidän rytmimusiikkiaan vastaan. Levyn ensimmäiset kappaleet vain olivat niin jäljittelemätöntä tavaraa, etten voinut olla jälleen kerran pohtimatta, minkälaisille ihmisille he musiikkiaan kirjoittavat ja soittavat. Keitä palvelevat ne keskipituisen popkappaleen kestoiset introt ja suomalaisen oppivelvollisuuden mittaiset instrumentaaliväliosat? Miksi?

Äskettäin käytin ensi kertaa elämässäni sarvikuonokannua. Oloni on hämmentynyt ja kitalakeni kihelmöi hieman. Flunssa ei poistunut kuin taikaiskusta kuten toivoin, mutta kenties ensi yöstä tulee helpompi. Ja ainahan voin herätä kannuttamaan puolivälissä, jos sille alkaa näyttää.