Missä olen elänyt luullen, että pidättyväisyys ja omista asioistani huolen pitäminen ovat nimenomaan omia asioitani? Miten jatkuvasti törmään tilanteisiin, joissa minut koetetaan saada ylittämään omat -ja soveliaisuuteni henkilökohtaiset - rajani juhlavasti ja isolla kädellä? Miksen saa sanoa, että suututtaa ja kävellä pois niine hyvineni, aineellista vahinkoa aiheuttamatta? Miksi vain liiaksi on kylliksi - miksi minun pitää mennä pidemmälle kuin menisin ilman kenkiä kuitenkaan?
Miten en taaskaan vain osaa - vaikka yritän olla rikkomatta mitään? Oikeasti yritän. Kun en yhtään halua enempää, mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti