Maissisarvinen

Olen jälleen dyynimpi kuin eilen, myrsky ja poutasää ja päläpälä. Vastahankittua mielenrauhaani tosin pyrkii järkyttämään uni suoraan tunnearkistosta. Miksi nämä tällaiset eivät jo lakkaa, vaan ilmestyvät todellisempina, vahvempina ja sellaisin pikku päivityksin varustettuina, että vaikuttavat entistäkin hämmentävämmin pikkuisiin ja jo valmiiksi kuumenneisiin aivoihini?

Eilen oltiin Kummitytön ja äitinsä kanssa sirkuksessa. Nyt, kun edellisestä sirkuskokemuksestani oli vaivaiset kaksi vuotta, en ollut enää aivan yhtä haltioissani siitä kaikesta kuin edellisellä kerralla (vaikka tällä kertaa minulla oikeasti oli se alibilapsi mukana rekvisiittana, joten nyt tohkoilu olisi ollut yhteiskuntakelpoisempaakin kuin viimeksi). Kummityttö oli tuttuun tapaan partaveitsenä, ja minä vanhana eläinsuojelijana sekä humanistina tunsin sydämeni lämpenevän, kun se raportoi jatkuvasti eri esiintyjistä, näyttivätkö ne nauttivan olostaan lavalla ja olivatko siellä kernaasti. Aika monet onneksi olivat.
Itse lumouduin edelleen ajatuksesta kiertää sirkuksen mukana ja tehdä töitä moisessa organisaatiossa. Vaikka todellisuudessahan sekin takuulla on raskasta ja likaista työtä - missä ei tietysti ole ainakaan näin vanhan heppatytön näkökulmasta mitään pahaa sinänsä - ja vieläpä kehnosti palkattua sellaista. Mutta saahan sitä ihminen haaveksia.

Mietin myös sirkuksen lumetodellisuutta ja sen välittämää kuvaa esiintyvistä taiteilijoista. Ensinnäkin: olisin halunnut havaita vanhojen sukupuoliroolien olevan edelleen voimissaan, jotta olisin saanut lisää bensaa liekkeihini. Näin ei kuitenkaan ollut, vaikka edelleen asetelma esiintymistiimeittäin on usein joko yksi vanhempi, pönäkähkö mies ja pari hemaisevaa, pajuvitsanomaista typykkää - tai sitten jotkin Lehman Brothersit jumppaamassa toisiaan heitellen ja käsivarsien lihaksiaan pullistellen. Naiset olivat yhtä paljon toiminnallisissa rooleissa kuin miehetkin, jos silkkaa silmäniloa taidokkaan tepastelun ohella tarjoillutta High Heels -tanssiryhmää ei lasketa mukaan (eikä tämä ollut mikään tanssia ja tanssijoita väheksyvä lausunto. En vain voi olla hieman vastustamatta sitä cancan- ja pinup-kuvastoa, jota kyseinen tanssiryhmä välitti - tuskin aivan vain perheen pienempien viihdykkeeksi).
Sen sijaan sirkuksessa, kuten miltei missä tahansa esiintyvän taiteen lajissa esiintyjät olivat lähes yksinomaan nuoria ja häkellyttävän kauniita. Sitä suuremmalla syyllä eräs hulahulavanteita mestarillisesti käsitellyt rouva erottui joukosta kuin elefantti kanalassa: taidokkaan vanteiden pyörittelyn ihastelun lomassa huomasin olleeni pahoillani hänen puolestaan. Enkä nyt edes tiedä, miten tämän perustelisin kuulostamatta itse ennakkoluuloiselta ja ikärasistiselta moukalta, mutta jotenkin tuntuu julmalle se kontrasti, jonka rouvan jo hieman kapeammat liikeradat ja nuoruuden kimmoisuutensa menettänyt, armottomasti pintaa nuolevaan lurexiin verhoiltu kroppa muodostivat parinaan säihkyneelle elastiselle ihmisjouselle, joka pitkä tukka leiskuen heitteli puolivoltteja areenalla vain aikansa kuluksi. En missään nimessä tällä tarkoita, että kolmenkympin ylittäneet (nais)esiintyjät tulisi teljetä yleisöltä näkymättömiin tai edes pukea säädyllisesti ja esittää lavalla söpöjen kotieläinten, kenties pörröisten kissojen, kanssa. Mietin vain, voiko se rouva olla vertailematta itseään esiintymispariinsa - ja jos ei, osaako verrata itselleen eduksi?

Siivosin tänä aamuna sushinperkkeet keittiöstäni haisemasta. Vaikka bileiden emännöinti onkin aina lystikästä ja tuolla porukalla lopputuloksen tuskin olisi mahdollista olla muuta kuin onnistunut ja meluisa, on sen tiskialtaan reunoihin kuivuneen sushiriisin, epämääräisen väriseksi muuttuneen raa'an kalan ja karvalankamatolle loiskahtaneen punaviinin kuuraaminen silti aina hieman väsyttävää. Jos kuitenkin sen kodinhoitajan...?