We all know that sex sells and the whole world is buying

Olen aivan liian levoton nukkuakseni, vaikka mun ehdottomasti pitäis jo kuorsata tyytyväisenä, joten ajattelinpa tässä bloggailla. Aiheesta, joka koskettaa jollain tasolla ihan kaikkia; aiheesta, josta olisin kirjoittanut takuusti jo paljon varhemmin, jos kirjoittaisin oikeasti anonyymina nettipersoonana eikä kukaan tietäisi, kuka mä tosielämässä olen.
Mä aion kirjoittaa vähäsen seksistä. Taalasmaa, sä voit kääntää sivua tässä vaiheessa ihan luvan kanssa.

Yksi oikeasti paskimpia juttuja suhteessa olemattomuudessa on, ettei ole minkäänlaista säännöllistä saantia. Joo siis toki, kyllähän sitä panon saisi hommattua melkein koska tahansa ihan vain pistäytymällä lähipubissa parilla, mutta eri asia sitten on, huvittaako itseä könytä jonkun sekundaseipään ja satunnaisen sarvijaakon alle neljältä aamuyöllä vain voidakseen sanoa olleensa silleen. Useimmiten se ei kuitenkaan ole sen arvoista - kaikki, jotka ovat kokeilleet, tietävät.
Seksi on nääs nimittäin vähän sellainen juttu, kuten aiemminkin olen todennut, että kyllin kauan siitä pidättäydyttyään on jokseenkin hankala palauttaa mieleen, miksi siitä taas pitikään kohkata. Etäisesti muistaa kyllä sen olevan enimmäkseen miellyttävää ja osin jopa kaipaamisen arvoista, mutta yhtä hämärästi kuin nousuhumalassa tulee mieleen, miksi olisikaan mukava herätä ilman krapulaa. Toisaalta taas jos sen vakituiseen kohdallelankeamiseen menee totuttautumaan, on yhtäkkinen ilmanjääminen julmuudeltaan - ja vähintäänkin kismittämisasteeltaan - samaa luokkaa narkomaanin ns. cold turkey -vieroittamisen kanssa.

Tänään arvottiin juuri Reinon kanssa puhelimessa, kauanko siitä on, kun viimeksi olen ollut nakuhippasilla jonkun urospuolisen kanssa. En kyennyt muistamaan, oliko se syys- vai lokakuuta (vuodelta 2007 sentään), mutta pointti lienee selvä: kuukausia siitä on. Mä väitän, että tämä asiain tola on huonontanut mun elämänlaatua merkittävästi. Mä en tarvitse yhtään esim. työkaveria tai muutakaan aitiopaikalta tilannetta seuraavaa auktoriteettia kertomaan vasten kasvoja tai selän takana, että olisin paljon mukavampi ja rennompi ihminen määrävälein tyytyväiseksi saatettuna. Kyllä mä sen tiedän itsekin.

Toisaalta asian selittäminen säännöllisesti seksiä harrastaville ihmisille on kuin puhuisi ikänsä kuutin lailla uinuneelle nukahtamisongelmistaan: aihe on niille niin absurdi ja yhtä kaukainen kuin Linnunrata, että niillä ei vain mielikuvitus riitä. On aivan samantekevää, kuinka värikkäitä ja käytännönläheisiä vertauskuvia koettaa käyttää ("tiedäthän, kuin erämaa sadetta, kuin muuttolintu lentämistä, kuin it-mies PS3:sta"): ne eivät ymmärrä, eikä siitä käy niitä syyttäminen.
Vastoin tahtoaan selibaatissa elävälle on myöskin melkoisen turha käydä luennoimaan siitä, kuinka onnekkaita ne ovat kun niillä on kaksi tervettä kättä ja niissäkin kaikki sormet tallella. Maailmassa on myöskin kovasti vaikkapa nälkäänäkeviä ja se on fakta ja sellaisenaan valitettavaa, mutta kyllä mä siltikin annan kipakkaa palautetta ja nurisen ääneen, jos mun ravintola-annoksessa on vaikkapa hiiren pää.

Viimeistään tässä kohtaa ratkaisukeskeinen ihminen aloittaa vaihtoehtojen punnitsemisen: jos irtoseksi on valtaosan aikaa tyhjä arpa, fuckbuddyt ainakin mun kohdalla kuolleena syntynyt idea (mä kun menen hyvin herkästi kiintymään ihmiseen, jonka kanssa vietän aikaa alasti), eivätkä näppärimmätkään sormet tai hyvinvarusteltu lelulaatikkokaan riitä korvaamaan the Real Dealia, niin mitä mulle jää? Suhteille mä tunnetusti olen kryptoniittia, joten sekään ei ole vastaus.
Ehkäpä mä vain tyydyn näkemään kiihkeitä unia, kun edes Facebook ei suostu kertomaan mulle, kuka olisi mun ideaali prinssini. Hevoinen sillä ainakin tulee olla, tai vähintään vastaavat varusteet. Käsiraudathan mulla onkin jo omasta takaa.