Minä pidän keväästä.

Ette te musta ihan näin vähällä päässeet! Minäpä tulin takaisin, ja toin angstinikin. On keskiviikko, loma on puolessa ja minua kepeästi ahdistaa.

Amsterdamissa oli aurinkoista, lämpöä plus kymmenen paremmalla puolella, ihmisillä hymy kasvoilla ja pannukakuissa täytettä sekä kermaa aivan helvetisti. Tehtiin kaikki kunnon turistijutut and then some; viiniä juotiin joka päivä ja ilta ja vähänkö tekis mieli jatkaa käytäntöä täälläkin (no okei, jatkan. Lasissa on kentältä ostettua punaista, jäinpäs kiinni.); savukettakin tekis kovasti mieli kun en viininjuonnista huolimatta tohtinut sytyttää äidin seurassa sillä olen säälittävä, melkein-kolmekymppinen salajuhlapolttaja; uudet ihanat vaatteet vaatisivat vähintään sitä auringonpaistetta näyttääkseen sellaisille kuin niitten tarkoitus on; mun ja äidin loputtoman pitkiä skandinaavisääriä (Madame Tussaud'n museossa olleen seinämittanauhan mukaan mä olen tennarit jalassa 180 cm pitkä, tämä oikeasti tuli mulle yllätyksenä) tuijotti niin miehet kuin naisetkin, ja iskuyrityksiä sekä hymyjä suorastaan sateli suunnalta jos toiseltakin: "I just love the way you look, won't you go away now and not depress me more!", "You've got such beautiful eyes, girl!". Tai sitten ne oli taas vain mannermaisen kohteliaita ja me vain jäyhiä metsäläisiä, jotka hämääntyy moisesta huomioivuudesta. Hävyttömän hyvälle se tuntui silti.

Aikaisemmin mulla matkailu meni niin, että musta reissussa oli lystiä, mutta kotiin oli aina vielä parempi palata eikä haikailu kuulunut repertuaariin. Nyt kuitenkin viimeisimpien reissujen yhteydessä on käynyt niin, että joku riivattu on tilannut tänne aina paluupäiväksi kammottavan angstisen räkäsään, ja mua alkaa aina jo koneen ikkunasta katsottaessa kaduttaa koko takaisintulo. Että pitäkää tunkkinne ja räntäsateenne, minä menen takaisin Amsterdamiin haistelemaan krookuksia ja nauttimaan auringosta. Niin nytkin. No, kai mä totun pian. Eikä lomakaan ole vielä lopussa, mikä on parhainta kaikista.

Enkä mä kyllä ihan täysin valita. Nykyään on kiva, kun on kännykät ja yhteydenpito mahdollista internationaalistikin. On kiva, kun on ihmisiä, jotka pystyvät sopimaan tapaamisia useita päiviä ennakkoon, sitten muistavat nämä sopimukset ja pitävät niistä kiinni.
Erityisen kivaa on, että nämä ihmiset ovat muutenkin kivoja.