Kainalopierun paikka

Uusiin ihmisiin tutustuminen on toisinaan kovin työlästä, etenkin jos näihin ihmisiin tutustuu ensisijaisesti päästäkseen käsiksi johonkin heidän hallussaan olevaan. Ihan timanttitason haastavuuteen kyseinen toiminta yltää, mikäli tämän uuden ihmisen prosessori on niin sanotusti huomattavasti hitaampi kuin itsellä.
Olin sunnuntaina Nuun kanssa tallilla tapaamassa mahdollisen tulevan vuokrahevoseni omistajaa. Rouva on varmasti aivan normaaliälyllä varustettu ja ihan ilmeisen ystävällishenkinen hahmo, mutta minun psyyke ei kestä niin pitkiä taukoja puheessa ja niin hitaasti kohdentuvaa katsetta. Tiedättehän sellaista, kuin toinen olisi koko ajan kevyessä narkoosissa. Koen usein pakottavaa tarvetta täyttää tyhjät hetket äänellä tai toiminnalla, ja silloinpa yleensä tulenkin melkoisen kiisselin keittäneeksi.
Rouva Hevosenomistaja oli juuri maininnut, miten hevoselleen ei tulisi antaa makupaloja suoraan kädestä vaan ainoastaan ruokakupista. Minä sitten terhakkana kysymään, että onko jotain sellaista, mitä sille ei saa lainkaan antaa (voi luoja, nyt se luulee että mä suunnittelen myrkyttäväni sen hevosen!). Vuokrasummista puhuttaessa koetin saada Rouvaa ilmiantamaan päiväkohtaisen vuokran suuruuden, mutta turhaan (no niin, nyt se pitää mua kitsaana ja ajattelee, että alan just kohta tinkiä ja yritän maksaa osittain jumppalipuilla). Kyselin myös kiinnostusta osoittaakseni kaikenlaista hevosen menneisyydestä, koulutustasosta, ruokinnasta ja sellaisesta (sä olet liian utelias ja tunkeileva! ÄLÄ!). Tämän lisäksi saatoin esittää joitain yksittäisiä, erityistä asiantuntemusta ja olennaisten asioiden poimimiskykyä osoittavia kommentteja orinsa kauniista pitkästä harjasta, värityksestä sekä kevätajan vaikutuksesta hevosten hormonaaliseen toimintaan (lopeta jo! Vaikene! LOPETALOPETALOPETA!!!).
Hyvin meni siis. Kai se piti mua melkein normaalina, tai mistä mä tiedän, kun se ei oikein reagoinut mihinkään.

Lisäksi haluaisin vielä sanoa, että vaatteiden värjääminen pesukoneväreillä on paitsi helppoa ja mukavaa myöskin palkitsevaa. Ja Anthony and the Johnsons on edelleen viiltävintä ja koskettavinta musaa aikoihin. Ja The L-Word on Brothers & Sistersin ohella parasta, mitä televisio tällä hetkellä tarjoaa. Ja viikonloppuna on luvassa älyttömän huiseja juttuja. Ja ensi kesänä. Voi juku!