A bizarre little thing called moi

Mäkin haluan kirjoittaa musta, kun kerran muutkin - jopa silloin, kun en itse ole paikalla itseäni puolustamassa tai syyttämässä.

Tässä muutamia päiviä taas kiihkeästi muiden ihmisten blogeja lukeneena olen tullut siihen tulokseen, että mä olen ehkä aika vakava, ja että ehkä mä voisin olla myös vähän vähemmän vakava. Ja ennen kuin kukaan siellä huutaa että "No todelLAKIN!" ja saa mussa aikaan halun paljastaa kulmahampaani ja äristä vesikauhuisesti, sanon että malttakaapa mielenne, mä annan teille tämän kirjoituksen myötä lisää aseita. Ennen kuin kerkeätte niitä itse kaivaa esiin.

Mä olen välillä hirveän pikkumainen ja saivarteleva. Mun mielestä on tärkeää käyttää täsmällisiä termejä, mutta mulla menee hermot, jos joku koettaa tarkentavilla kysymyksillä saada mut johdateltua kertomaan omaa juttuani vieläkin spesifimmin.
Mä suhtaudun pakkomielteisesti oikeinkirjoitukseen ja huomauttelen kompulsiivisesti muille tietyistä yleisistä virheistä, vaikken itse osaa sijoittaa pilkkua aina oikeaan kohtaan enkä aina ole varma, tulisiko tännepäin kirjoittaa yhteen vai erikseen ja montako ässää appelsiiniin tulee.
Mä olen äärimmäisen herkästi syttyvä: from zero to bitch in 0,2 seconds, kuten eräskin joskus tärkeä kerran kiteytti. On päiviä, jolloin mä en todellakaan pidä ihmisistä - ystäväni mukaanlukien. On myös päiviä, jolloin mä kestän hirveän huonosti itseni kustannuksella tapahtuvaa pilaa tai kritisointia, vaikka mun mielestä itseensä ei saisi kovin herkästi ottaa eikä saisi olla totinen torvensoittaja, vaan letkeä ja joviaali tyyppi.
Jos olen jossain nukkumassa isolla porukalla, mulle on tärkeää herätä ensimmäisenä. Muuten olen kärttyinen koko aamun hävittyäni heräämiskisan, enkä saa näytettyä toteen väitettäni siitä, että mä olen hyvä herääjä.
Mä vihaan myöhästymistä, enkä useinkaan ilmaise itseäni kovinkaan rakentavasti ollessani äkäinen.
Mä arvotan käytöstavat todella korkealle, enkä niiden kannalta ihmisten toimintaa evaluoidessani ole kovinkaan inhimillinen tai salliva.
Tavallisesti mä olen itse itseni ankarin tuomari: käskytän, piiskaan ja soimaan itseäni kovemmin kuin kukaan muu. On kuitenkin tiettyjä asioita, joihin mun tapauksessa tulisi mun mielestä soveltaa ihan eri sääntöjä kuin loppuun maailmaan. Tällaisia asioita ovat ilmenneet olevan esimerkiksi varattuun mieheen rakastuminen, sopivan viinanjuontimäärän raamittaminen sekä työaikana laiskottelu.
Mä en ole johdonmukainen, looginen enkä kovinkaan rationaalinen; mä olen keskenkasvuinen, defensiivinen ja regressiivinen.

Sellanen, muun muassa.

Tähän loppuun haluaisin siteerata mun ja Taalasmaan eilistä puhelinkeskustelua, jonka aihetta ja lähtökohtaa en enää edes muista:
T: - Mutta ne on juuri niitä pieniä piirteitä, jotka tekee musta viehättävän.
M: - Öööö... Kenen mielestä? Sun äidin?
T: - Ei kenenkään.