Smooth operator

Hyvillä asioilla on tapana kasaantua. Muistinpa tämän taas tänään.

Minä ja Nuunis alettiin lopultakin kiipeillä, ja se oli juurikin niin nastaa kuin muistelinkin. Sellaista tietynlaista ihmisshakkia, jossa raajojen liikkeet pitää jotenkin synkata osumaan niihin pikkuruisiin muovikokkareisiin, jotka on ruuvattu keinoseinälle epätasaisin ja -loogisin välein. Pitää ottaa todellisia leap of faitheja ja toisinaan edetä puhtaasti vaiston varassa, silmät suljettuina ja uhkarohkeita kurotuksia tehden. Tiedän jo nyt, että tämä harrastus tulee viemään järkeni.
Me oltiin mitä luultavimmin rasittavimmat kiipeilyoppilaat ikinä, mutta samalla kenties tarkkaavaisimmat ja taitavimmat. Harvat kuitenkin pystyvät holtittomien ja kontrolloimattomien hihityskohtauksien jälkeen skarppaamaan ja vääntämään tyylipuhdasta kasisolmua valjaisiin sekä sturssaamaan (vai mitä se olikaan, Nuunis?) ATC:llä huolella.
Erittäin silkkisiä bussioharimenetelmiä käyttäen onnistuttiin myöskin hankkimaan autokyyti kurssin kivommainnäköiseltä jantterilta Tapanilan perukoilta jälleen sivistyksen pariin - vieläkin sulavampia liikkeitä käyttäen saatiin se itse ojentamaan omia yhteystietojaan suorastaan hopeatarjottimelta. Kiit-tih!
En varmuudella saa unta vielä moneen tuntiin, muun muassa kiipeilyfiilistelyn vuoksi. Onneksi tiedän ainakin yhden toisen, joka valvoo myös.