Viime yönä näin pitkää, seikkaperäistä ja todentuntuista unta Big J:stä. Siinä unessa oli läsnä vain ne kaikki hyvät puolet eikä yhtään huonoa, eikä se käyttänyt kertaakaan sanoja "pikku veijari", ja mä heräsin miettien, pitäiskö mun soittaa sille pitkästä aikaa. En mä kyllä aio.
Ja HAH! Maailmassa on vielä hyvyyttä ja oikeutta! Mun lahjasuunnitelma etenee kohti konkretiaa! Mun tavoitehan on tässä eräässä tapauksessa ylittää itseni vuosi vuodelta, ja tähän mennessä olen onnistunut siinä mallikkaasti. Jos jaksaisin nähdä kaikkien läheisteni lahjojen eteen yhtä paljon vaivaa, minkähänlainen lahjamasteri mä oikein olisinkaan. Täysin lyömätön.
Tyyne on taas tyhjännyt paitsi mun jääkaapin myöskin kuivakaapin, kaurahiutaleita myöden. Hirveän haasteellista laatia aamiaista näistä eväistä.
Mä oikein näen, mitä mulle hetken päästä on tapahtunut: mä olen sellainen kiiluvasilmäinen, jänteikäs ja hippitukkainen kiipeilyfanaatikko, joka vain roikkuu vertikaalisissa tasoissa kaikki päivät, unohtaa syödä ja nukkua ja olla muutenkin normaali ihminen; jonka jalkaterät tekisivät muinaisen kiinalaisen naisenkin kateelliseksi; jonka kyynärvarret ovat reidenpaksuiset ja täynnä puutarhaletkun läpimittaisia suonia; joka nimeää kiipeilyseinän otteet ja pitää niitä ystävinään - eikä suotta, sillä muita erisnimikontakteja sillä ei enää siinä vaiheessa muutenkaan ole. Huoh. Alkeiskurssin aivopesemä tilittää: "Uhrasin elämäni kiipeilylle - enkä kadu hetkeäkään."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti