Jos koskee naiseen muutamaan, ne alkaa heti huutamaan

Minä olen taas vähän lukenut Imagea. (Miksi se muuten edelleen sinnikkäästi tulee kotiosoitteeseeni, vaikken ole edes maksanut laskua kuin ties milloin viimeksi?) Kohta seuraa siis vaahdoomista.

Mutta ensin tosielämäkatsaukseen. Minun ammatissani joutuu harmillisen usein perinteisten sukupuoliroolien ja sitä kautta kiusallisen tytöttelyn kohteeksi. (Maailmassa muuten joutuu harmillisen usein.) Sitähän minä siedän aivan erityisen huonosti ja olen myös tryffeliporsaan lailla herkistynyt kaikelle siihen viittaavalle. Toisinaan moiseen kohteluun törmätessäni joudun sen verran ylenpalttisen kiihtymyksen valtaan, että räpsähdän tytöttelijälle salamana, vailla itsekuria ja suoraan vasten kasvoja. Mutta tämänhän te jo tiesittekin.

Viime viikolla eräät sovinismin saralla sangen kunnostautuneet asiakkaat tulivat jälleen treenaamaan, rehvakkaina maailmanomistajina kuten tavallista, äjjinä. Kuuntelin taas, kun ne vähän jututti tsirbuja meidän respassa (pojat ostivat palautusjuomaa, Respatyöntekijä ilmoittaa pullon hinnan. "Sähän oot just tyypillinen nainen: oot viemässä heti kaikki rahat! Höhöh!") ja tunsin miltei vastustamatonta halua tehdä jotain laracroftmaisia agenttitemppuja ja työntää se luu syvälle niiden kurkkuun sillä lailla poikkipäin.

En kuitenkaan ole Lara Croft, joten annoin olla - toistaiseksi. Kuinka ollakaan, sain kostoni muutamaa minuuttia myöhemmin. Siirsimme kolmissa naisin ja yksissä unkarilaisin työharjoittelijoin suurehkoa tuoteautomaattiamme uudelle sijainnille. Itse lähes tuoteautomaatin kokoinen työharjoittelijamme tuki pumppukärryille vinssattua kaappia sivusuunnasta, minä toimin kärryn ruorinkääntelijänä ja loput kaksi ohjeistivat kulkuamme. Ja johan toinen näistä sovinistisankareista tulee viereeni röhkimään:

- Höhöh, tarttis melkeen rekkakortin että ton sais onnistumaan!

- No mulla itse asiassa on sellanen.

- Et oo sit vissiin vähään aikaan ajellu kuorma-autoa? Höhöh!

- Enpä muutamaan vuoteen joo.

- Niin mä vähän meinas...

- Haluutko sä tehdä tän loppuun? *ohjauskahvaa tarjoten*

- Eeeen, en todellakaan! Tee sä vaan, höhöh.

- Sittenhän sä voitkin mennä muualle aukomaan päätäs siitä.

Miehet poistuvat.

Tällaista en siedä. En siedä audimiehiä, Lyly Rajalaa, Henry Laasasta enkä sellaisia lipeviä kavereita, jotka iskevät rasvaisesti silmää ja sanovat mutta minähän rakastan naisia ja tekevät seuraavassa hetkessä jotain, joka kääntää tuon sanoman täysin nurinniskoin. En siedä perseellekävijöitä, huorittelijoita, niitä miehiä - ja naisia - joiden mielestä naisen - ja / tai miehen - tulisi olla tietynlainen ollakseen oikea nainen - tai mies, enkä niitä jotka luokittelevat ihmisen silkan sukupuolen perusteella, sanovat leikkisästi akka ratissa kun joku töppää liikenteessä, kysyvät onks sulla Ne kun joku nainen kiivastuu ja käyttävät sanoja kuten ompelukerho ja hormonihirviö yksinomaan halveksivassa, vähättelevässä ja loukkaavassa mielessä.

Minä en kuitenkaan osaa ajatella, että strip aerobicin, pole dancingin tai etenkään burleskin suosion leviäminen olisi jälleen yksi osoitus sovinismin ylivallasta tai että niiden päämääränä olisi yksinomaan heteromiehisen voyerin palveleminen. Tämä kuitenkin minun tulkintani mukaan on se, minkä Virpi Salmi artikkelissaan Me ollaan strippareita kaikki (Image 10/2010, s. 98-103) päätelmäkseen esittää.

Burleskia olen nähnyt livenä, muista vain niitä alkuperäisiä, tissimaisemilla herkutteleville klubeille räätälöityjä versioita: en siis käsi sydämellä voi sanoa tietäväni, mitä kyseisillä ryhmäliikuntatunneilla tapahtuu. Näin ulkopuolisen näkövinkkelistä minusta vain kainosti vaikuttaisi olevan kyseen jälleen ilmiöstä, joka on kovin tuttu muun muassa juuri suomalaisen feminismin kentältä: joku toinen määrittää, miten ollaan oikein. Et ole hyväksyttävä saati feministinä uskottava, jos tykkäät meikata / laittaa puolisollesi ruokaa / käyttää korkokenkiä / ajella ruumiinkarvoitustasi / harrastaa liikuntaa juuri siinä muodossa kuin se itseäsi eniten miellyttää.

Ei pidä ymmärtää väärin. Minustakin melkein mukavinta maailmassa on kertoa muille ihmisille, kuinka heidän tulisi tai vähintäänkin kannattaisi elää. Minusta vain on hieman kaukaahaettua väittää, että burleski olisi jollain tavoin vain puolisalonkikelpoinen versio strippiluolista ja lavapornosta - minusta silloin on mennyt jotain hyvin olennaista totaalisti ohi. Burleskin kutsuminen eräänlaiseksi seksikkyyden jokamiesluokaksi on kyllä hauskasti sanottu.

Tavallaan tekisi myös mieleni sanoa, että jokaisen (naisen) liikkuminen tai liikkumattomuus ja motiivit sen taustalla ovat ihan niiden omia asioita, eikä ole kenenkään toisen asia sitä kommentoida saati kritisoida.

Mutta sitten kuitenkin.

Eikö jokaisen naisen pitäisi olla feministi, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että ovat naisia, kuuluvat tietynlaiseen jos nyt ei lukumäärävähemmistöön mutta tähän toiseen sukupuoleen nyt kuitenkin? Eikö jokainen sukupuoleen liittyvä valinta olekin paitsi henkilökohtainen myöskin poliittinen ja sitä kautta oletettua feminismiä manifestoiva? Eikö?

Tottakai. Ja ei tietenkään.