Viime viikonloppuna sattui kaikenlaista merkillistä. Minua muun muassa lyötiin ensi kertaa omalla blogillani: kävi ilmi, että tätä lukee myös muuan, joka selvästikin nykyään vihaa minua syvästi ja katkerasti (niin ei ollut aina. Tai ehkä olikin? Mistäpä sen enää tietäisi.). Se siteerasi minulle omia kirjoituksiani aivan silkassa satuttamistarkoituksessa, tokihan siinä myös vähän onnistuen. Hyökkäyksen motiivia pohtiessani tulin ajatelleeksi monia muita tuntemuksia, joita se minussa herätti: miksi joku, joka on noin raivoissaan ja ilmiselvästi provosoitunut minun elämästäni ja kirjoituksistani jatkaa lukemistani? Minkälaisena todellisuus sille näyttäytyy - ainakin se tuntuu eroavan omastani radikaalisti? Miksen saa koskaan iskettyä ketään sen omin asein, edes itsepuolustukseksi? Miksi jään edes pohtimaan moisia sen sijaan että käyttäisin aikani ja energiani johonkin, josta on oikeasti hyötyä - tai edes iloa?
Vappuna en päässyt juurikaan Kalliota pidemmälle, eikä kerrankaan ollut oikeastaan edes tarvis. Istuin ystävän keittiössä flirttailemassa pari teekkarinalkua hämmennyksiin, saatoin uppiniskaisen koiran emäntineen Vaasankadulta kotiovelleen, shoppailin Nuun kanssa yllätysfenkolin ja -narukerän järjestäen kunnon nukketeatteridialogin kassajonossa ja saaden kassaneidin hymyilemään. Kuljeksin ympäriinsä Marikaksi nimetty haimyssy päässäni, sovittelin kaasunaamaria kasvoilleni ja keskustelin S&M-seksistä puolituntemattoman ihmisen kanssa. Palelin uskomattoman maukkaalla itubrunssilla ja tulin salakuvatuksi sulaessani päiväunilla villafiltin alla. Ostelin tuoppeja Kallion Pörssin nistinnäköiseltä mutta kaunissilmäiseltä baarimikolta, avustin ystävääni juomaan hanaviiniä suoraan pakkauksesta ja yritin päästä Tapiolaan - tuloksetta.
Suurimman osan aikaa tunsin olevani vapaa ja vallaton - sen pienen hetken olin hämmentynyt ja surullinen.
Tänään töihin palaamisen ajatus ahdisti, mutta paikan päällä tunne muuttui helpotukseksi: että oli taas hetken jotain mihin hukata itsensä ja tuskallisesti samaa rataa hiertävät ajatuksensa. Kunpa osaisi vain kytkeä sen yksitoikkoisen päänsisäisen monologinsa off-asentoon ja lakata olemasta tällainen. Vaillinainen. Tyytymätön. Apea. Ikävöivä ja itseensä juuttunut.
Loppuun vielä pitkästä aikaa lista kivoista ja vähemmän kivoista asioista:
+ onnistunut asukokonaisuus, jossa tuntee itsensä aikaan ja paikkaan sopivaksi sekä kiinnostavan näköiseksi
+ olotila, joka syntyy runsaasta joutilaisuudesta sekä alati ympärillä olevista ystävistä
+ The Simpsons-makeiset, jotka ovat kuin Lordi-namuja, paitsi vielä parempia
+ iloiset ja älyvapaan näköiset koirat, joita äkkiä tuntuu olevan Kallio pullollaan
+ uusi saliohjelma, joka saa lihakset paitsi kivistämään myös pullistumaan silmissä
+ ihmiset, jotka tekevät loistokasta ruokaa jota minä saan syödä niin, ettei minun oikeastaan enää kannata edes itse yrittää
+ Kallion öiset kadut, joilla ei koskaan tule aika pitkäksi
- se typerä Saarioisten tv-mainos, jossa pikkupojat leikkivät monstereilla (ja kuulostavat muuten ihan minulle ja Fridalle) ja pikkutyttö askartelee omassa rauhassaan tunnollisesti "äitifiguurin", joka käskee niiden hirviöiden "syödä välillä": koko sen edustama tunkkainen sukupuolittunut maailmankuva saa minut sähisemään raivosta
- ihmiset, jotka ovat käytännössä tuntemattomia, mutta jotka käyttäytyvät turhan tuttavallisesti ja tulevat liian liki kuvitellen sen olevan ihan ok
- flunssa tai jonkinasteinen allergia, joka tuottaa räkää ja kadottaa äänen sekä saa yskimään holtitta
- Penelope Cruzin aksentti, joka jostain syystä kuulostaa minun korvaani uskomattoman teennäiselle ja infantiilille
- huisan viikonlopun loppuminen, joka saa aikaan separaatioangstia ja pohjan romahtamisen tunteita
Tulisipa pian taas sellainen aika, että itsekin jaksaisin olla ja yrittää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
mä luulen, että just noi, jotka inhoaa niin jatkaa lukemista siksi, että ne voi tulkita kaikkia kirjoituksia omalla tavallaan ja saada lisävahvistusta omille mielipiteilleen juuri niiden puolueellisten tulkintojen kautta. sitten ne hieroo partaansa ja myhäilee, "mitä mä sanoin, SE ON sairas minkki!"
kallion pörssin baariikko kuulostaa juuri sellaiselle kun mun miesmaku on.
ja mä vihaan yli kaiken sitä penelopen aksenttia, se on jotenkin niin sellainen teennäisen lapsekas ja lespaava, että mun tekisi mieli hakata sitä kunnes se alkaa puhua kunnolla.
Eiks blogijutuille vittuilu oo niin 2007? Eli siis so passé.
Kuitenkin lähökohdaksi voi ottaa sen, että kaikki kukat (kunhan eivät ole rasistisia tai muuten hyvän tavan vastaisia) saavat kukkia. Myöskin olen ihmetellyt tuota vihalukemisen dynamiikkaa: ivailujen takana on aina kuitenkin jotain henkilökohtasta, kateuttua, heikkoa itsetuntoa, tai muuta - tiedä sitten. Mutta pakko siellä on jotain olla, ei kai sitä muuten vasten tahtoaan lukisi jotain mitä inhoaa.
nuu: mä luulen että sä oot just oikeessa. siinä on jotain sellaista sitkeää masokismia, että lukee ihan raivona että "hyi vittu mikä lehmä" ja lukee lisää että "hyi saatana miten se VOI olla noin lehmä" ja lukee lisää janiinedelleen.
se muuten toden totta olis saleen ollut sun makuun se kaveri. mut tosi kamasen näkönen kyllä etten paremmin sano.
ja tismalleen, just tekis mieli HAKATA se lellipentu ulos siitä akasta että oppis olemaan.
o.: mähän itsessäni olen aika 2007 :) ja mitä tähän kyseiseen tapaukseen tulee, takana oli nimenomaan juuri kaikkea tuota and then some.
ihmiset eivät lakkaa hämmästyttämästä minua.
Lähetä kommentti