Sadonkorjuu

Löysin kännykän usb-piuhan (aivan niin, en osaa käyttää bluetoothia. Koska en ole opetellut. Kun ei ole tarvinnut. Eikä tarvinnut nytkään, hähäh!) ja päätin ilahduttaa lukijoitani kesän varrelta kännykän muistikortille tallentuneilla kuvilla.

Mingin teekki, ihankö lahdentakainen lääkeliike meille turkiseläimille.

Tämän otin ihan yksinomaan Taalasmaan riemastuttamiseksi. Se lupasi laittaa taustakuvakseen, vaan eipä ole tainnut. Suunnattoman petyttävää.

Studio Elsan takapihalta löytyi yllättävä oikotie.

Kas noin. Viihdyittekö? Vielä olisi ollut se kivistä kertova näyteikkunateippaus, mutta se ei varmuudella olisi naurattanut ketään muuta kuin Fridaa, joten jätin sen laittamatta.

Niin sitten siihen haasteeseen, siihen minulle uuteen ja Rooiboksen kautta saatuun:

1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

Linkitin jo aiemmin ja kuvakin löytyy tuolta sivupalkista. Sitten aion olla kerettiläinen ja jättää ehkä haastamatta, paitsi jos muutan mieleni postauksen lopuksi. Ja sanon vielä tähänkin väliin kiitos. Kiitos.
Sitten niihin aisteihin.

Tunto
Aisteistani kenties henkilökohtaisin. Olen kosketusnarkomaani, tavattoman altis kutiamaan ja herkästi hiestyvä, mutta silti säännöllistä kosketuskontaktia kaipaava. Kosken kernaasti itsekin ja uskon, itse tungettelua kavahtavana, kosketuksieni erilaisten sävyjen välittyvän.
Kosketuksen ei tarvitse olla hellä ollakseen haluttu, kunhan se on luvallinen. Vieraita käsiä tatuoinneillani, takapuolellani, lanteillani saati missään muuallakaan en siedä, edes baarissa, edes humalassa, etenkään silkkana poikien hupina.
Saisio joskus luonnehti eräässä kirjassaan jotenkin niin, että ihoa, jota ei aikoihin ole koskettu särkee samalla tavoin kuin kipeäksi silitettyä. Tämä kertoo mielestäni kaiken olennaisen aiheesta.

Haju
Hajuaistini on tarkka ja sangen assosiatiivinen: saatan paikantaa tuoksut vuosienkin taa ja joutua vangitsevalle aikamatkalle ihan vain tiettyjen tuoksujen kulkeutuessa nenääni. Saan myös voimakkaan visuaalisia tai auditiivisia mielikuvia silkan hajun perusteella: mihin liittyy koskemattoman hangen poikki kiemurteleva ketun reitti, mihin syrjäinen porttikonki ja lehdenjakajan jalanjäljet, mihin iltaruskon värjäämä järvenselkä ja vastarannalta kaikuva käen kukunta.
Pahat hajut tuntuvat erityisen vaikeille kestää aamuisin; toisaalta se mitä muut pitävät sietämättömänä löyhkänä ei välttämättä ole minulle lainkaan vastenmielistä. Lapsena rakastin pakokaasun ja tupakan tuoksuja, nyt pidän muun muassa miedosta hienhajusta, juuri paketista avatun kellukemuovin tuoksusta, tuoreesta maalista, suutarinliikkeiden ominaislemusta ja filtterin hajusta Luppiksen sormissa. Sen sijaan etovaa on tunkka vaatteissa (tiedättehän, sellainen haju, joka syntyy kun vaatteet ensin saavat kuivua myttyisinä umpinaisessa tilassa, minkä jälkeen niissä ehkä nukutaan päivä- tai yöunet ja sitten ne sullotaan vaatekaappiin muiden kaltaistensa sekaan marinoitumaan), asunnon huoneilmaan ja tekstiileihin juuttuva ruuankäry, pistävä hienhaju (joka muistuttaa pissaa niin voimakkaasti, ettei haistellessaan voi olla varma, kummasta oikeasti onkaan kyse), sekä aivan uudet, vielä tyyten pesemättömät vaatteet.

Kuulo
Kuulen kernaasti väärin. Valtaosaltaan se on oppimisen tulosta, mutta väitän fysiologiallakin olevan sormensa pelissä: uskon kärsiväni jonkinasteisesta sanasokeudesta tai sanojen hahmottamishäiriöstä, joka ilmenee parhaiten luetussa tekstissä mutta myös kuulotilanteissa. Puhelinta pidän aina vasenta korvaani vasten, sillä oikealla korvalla kuunneltuna tuntuu etten ymmärrä puhetta lainkaan. Joidenkin ihmisten ääni on myös niin matala ja / tai vaimea, että liikenteen keskellä minun on äärimmäisen vaikea hahmottaa heidän sanomaansa. Omat keuhkoni ovat sangen laajat ja usein ylimitoitan puhevolyymini käytettävissä olevaan fyysiseen tilaan, kuulijoiden määrään tai etäisyyteen nähden; kiihtyessäni äänekkyyteni vain kasvaa. Toisaalta taas hieman heikon kuuloni vuoksi olen kehittänyt pitkälle edistyneen minimiresponssirepertuaarin, jonka turvin selviän monissa keskusteluissa hyvinkin pitkälle kuulematta tai kuuntelematta oikeastaan ollenkaan, mistä todellisuudessa on kyse. Kun sitten jään kiinni tästä bluffaamisesta, ovat seuraukset poikkeuksetta nolot ja kiusalliset, kuulon tarkkuus nimittäin yhdistetään tavallisesti suoraan ymmärrykseen, eivätkä täten vedetyt yhtäläisyysmerkit saa useinkaan aikaan kannaltani mitenkään liian suotuisaa loppupäätelmää.
Mitä sävelkorvaan tulee, se on kaikkien onneksi heikentynyt kymmenessä vuodessa oikein armolliselle tasolle, helpottaen ihan varmasti jokaisen lähipiiriläiseni elämää. Kielikorvakin on rappeutumaan päin, mitä suuntaa aina tarmonpuuskan tullen pyrin kaikin voimin kääntämään.

Tasapaino
Ratsastus kehitti lapsena tasapainoni vankkumattomaksi; vasta aikuisena olen kuitenkin hahmottanut kehoni ja tasapainoon vaikuttavat lihakseni tavalla, jota voin pitää todellisena kehon balanssina. Niinpä yhdistänkin tasapainon voimakkaasti myöskin lihasmuistiin, joka monesti häkellyttävän määrätietoisesti ottaa komennon, kun mieli syystä tai muusta näyttää pelkän valkoisen ruudun vailla kuvaa. Nautin suunnattomasti tunteesta, jonka saan tehdessäni jotain, mihin en ole pitkiin aikoihin ryhtynyt mutta minkä huomaan vastoin kaikkia oletuksiani edelleen taitavani.

Maku
Monessa suhteessa hyvin kehittymätön mutta alituisen koulimisen kohteena. Tavoitteena on einestää mukisematta sitä vuohenjuustoa jonakin päivänä ja miksei homeisiakin juustoja, kenties nauttia konjakista tai vaikkapa portviinistä. Sisäelinruuista. Lipeäkalasta, simasta, mämmistä. Munakasta olen jo opetellut lapsuuden vatsataudin jälkeen syömään, samoin porkkana- ja lanttulaatikkoa päiväkotitraumat ylittäneenä ja varovasti lammastakin, kymmenen vuoden takaisen liiallisen altistuksen hieman hiivuttua muistista. Mihinkään alkoholijuomaan en ihme kyllä ole onnistunut kehittämään minkäänlaista kuvotussuhdetta enkä juuri makeisiinkaan.

En kyllä muuttanut mieltäni enkä millään jaksa haastaa. Ehkä jos keksin myöhemmin jonkun, josta pidän mutta jota en vielä ole palkinnut niin sitten.
Nyt ajattelin mennä niistämään tämän illan viimeiset ydinräät ja kavuta sitten peiton alle pärskimään ja itseäni säälimään. Onneksi on viikonloppu.