Tästä aiheutui seuraava tapahtumaketju:

Tänään puhuttiin töissä vähän politiikkaa ja tasa-arvoasiaa. Sain huomata, että yksi mun pahimmista peloista on käynyt toteen: musta on tullut hidasälyinen ja liimakielinen änkyttäjä, jonka aivot jäätyvät pahan kerran aina silloin, kun pitäisi argumentoida terävästi ja peräänantamattomasti. Sitten mä keksin aina parhaat kantaani puolustavat seikat kymmenen minuuttia keskustelun jälkeen, ja mun tekisi mieli soittaa tuohtuneena keskustelukumppaneitteni perään, että ja haluaisinpa vielä lisätä edelliseen, että...

Tänään siis puhuttiin - mistäpä muusta kuin - Kanervan Ikestä sekä luonnollisesti puoluekannoista, feministeistä ja miehistä / naisista. Mulla vähän hajos paketti, kun mun työkaveri, osapuilleen mun ikäinen nainen kuulutti, että "kun mä en kestä yhtään niitä feministinaisia". Se sylki sanan feministi suustaan kuin se olis ollut jotain pahanmakuista ja koostumukseltaan epämiellyttävän kireää, enkä mä uskaltanut edes katsoa sitä kohti, ettei mun silmät olisi paljastaneet tunnetiloja. (Miten oikeasti nuorella, no, nuorehkolla naisihmisellä, yhdelläkään, on varaa halveksia feminismiä? Eikö niitä yhtään häiritse tämän yhteiskunnan tola? Minkälaisessa maailmassa ne oikeasti elää? Tietääkö ne edes, mitä feminismillä tarkoitetaan?)

Tämän jälkeen ajauduttiin luonnollisesti puhumaan tästä seksuaalisen häirinnän aiheuttamasta kohusta, jolloin mä suu vaahdossa esitelmöin, luennoin ja perustelin kantojani. Mielestäni oikein ansiokkaasti. Kesken kaiken kiivauden Reino, rakas ja arvostettava, joskin toisinaan hieman arvoituksellisesti toimiva ystäväni, nosti katseensa tärkeistä (oletettavasti tryffelisieniä koskevista) papereistaan ja loihe lausumaan: "Mun mielestä näistä puhuttaessa turhan usein unohdetaan, että kyse on miehistä. Ne nyt vaan on just tollasia.", jolloin mulla hirtti lopullisesti kiinni. Taisinpa käyttää seuraavanlaista alatyylistä repliikkiä vastatessani tähän: "Miks ihmeessä niille pitäis antaa asioita anteeksi ja päästää ne helpommalla vain siksi, että niillä on munat?" "Samasta syystä kun naisille annetaan anteeksi raivareita ja hormonimyrskyjä ja ties mitä epäloogisuuksia", vastasi tämä Brutus, tämä susi lampaan vaatteissa; tämä patriarkaalisen yhteiskunnan puolestapuhuja ja käsikassara suorastaan.

Tämä on varmasti totuus; näin yhteiskunta luultavasti joskin valitettavasti toimii. Mä en kuitenkaan kannata edelleenkään hormonitekosyitä, enkä ole valmis armahtamaan naisia enkä miehiä puhtaasti sukupuoleen nojaavin syin yhtään mistään. Se, että jokin malli sattuu olemaan vallitseva käytäntö, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niin pitäisi olla; että niin tulisi aina olemaan; että se olisi hyvä niin. Tyhmyyteen ei vastata tyhmyydellä, Reino rakkaani. Tämä oli se, mitä olisin halunnut sanoa. Tämä tuli mieleeni ratkaisevasti liian myöhään voidakseni enää kääntää keskustelua takaisin urilleen ja siten edukseni. Onneksi mulla on tämä blogi.

Naisteemaan erityisen sopivasti käytiin näkemässä Ryhmiksessä Kaaos. Se oli täynnänsä tunnistettavia ja siksi niin hykerryttäviä tilanteita ja repliikkejä. Ja sanonpa tässä vielä senkin, että Elina Knihtilä on miltei nero. Nyt se saa jopa anteeksi sen, että on napannut Tommin meidän kaikkien muiden kuonon edestä: kahden lahjakkuuden on varmasti hyvä olla yhdessä, ihan jo maailmanjärjestyksen kannalta.

Mä alan olla ihan kamalan kyllääntynyt siihen, että mä en pysty suorittamaan normaaleita askareitani ilman a) huolellista etukäteissuunnittelua ja runsaan ajan varaamista tai b) parin bissen nousukkaan kaltaisen olotilan tuovia särkkäreitä. Mä todella, todella toivon, että se huominen kuvantaminen paljastaa musta jotain olennaista ja korjattavaa. Mä toivon, että saan jonkinlaisia paremmaksitulo-ohjeita - tai vastaavasti esim. morfiinireseptin. Koska ihan oikeasti hei. Ei tälleen voi elää. Tajuatteko miten vaikeaa (ja ranteita väsyttävää) on blogata vatsallaan maaten?