I didn't feel like dancing

Mikään ei virkistä ihmistä kuin yllätyskänni. Lukekaa Mierolaiselta ja Nuulta, millasta meillä oli. Tai voin mä kertoakin: aivan ässää. Todettiin myös, että on harvinaislaatuista ja riemastuttavaa, että auringonpilkut ja biorytmit ovat kerrankin sellaisissa asemissa, ettei yksikään meistä haudo kuolemanhaluisia ajatuksia tänään, tai pulauttele holtittomasti.
Illan tarkoitus mun osalta oli olla hetken ajattelematta E.S.R.:ää (tai Graalia, joksi Rikas Ystävä häntä nimittää), joka viime sunnuntaisen jälkeen on taas saanut mun haaveksimaan ja ikävöimään epäterveessä määrin. Näköjään kylliksi annosteltu viina ja provokatiivinen tankotanssi lauteilla maailmankaikkeuden kuumimman Nuun kanssa tepsivät juuri toivotulla tavalla; mikään muu tuskin olisi.

Tänään havaitsin jälleen kerran, ettei mussa ole näköjään minkäänlaista keskivaihdetta ollenkaan. Sen sijaan, että olisin jäänyt erittämään etanolinlöyhkää joka huokosestani ja säälimään itseäni sänkyyn, ponkaisin ylös ja aloin siivota. Maan ja taivaan välillä ikkunoita pesten roikkuessani tulin kyseenalaistaneeksi idean loistavuutta kertaalleen: yksikin väärinajoitettu huonomman jalan lipsahdus tai kanuunaisen käden vavahdus olisi saattanut syöstä minut ikkunalaudalta kohti varmaa hätänumeropuhelua. Aidon supersankarin tavoin sain kuitenkin ruudut jyystettyä jälleen kirkkaiksi ja itseni yhdessä palassa alas ikkunalaudalta. Ja tiskattua. Ja imuroitua. Ja pestyä lattiat. Ja vessan. Ja pyykättyä.
Sitten mulla loppui vähän ilmeet kesken.

Se ilkein olo yllätti jälleen vasta myöhään iltapäivällä. Torjuin - taas - erinomaisen tapaamisehdotuksen ja kiitin kaikkia satuolentoja jo sovittujen tapaamisten peruuntumisista. Vaikka fyysinen olo alkaa tippaleipien ja kanasalaatin ansiosta hitaasti koheta eikä tyräkään enää huutele rivouksia eilisestä, on mulla edelleen hieman hostaalinen ja misantrooppinen tunne pikkuaivossa. Tänään en kyllä poistu asunnostani enää, telkkaristakin tulee Lumihauvat.