Miten onkin niin, että aina täsmälleen silloin, kun tietää herätyskellon ryhtyvän seuraavana aamuna tehtäviinsä kello 04.30, alkaa nukkumaan mennessä pohtia elämäänsä ja kaikkea sitä, mikä voisi olla toisin? Ajatukset saavat kiinni juuri tajuttomuuden rajamailla ja yhtäkkiä sitä makaakin vitivalveilla sängyssään, silmien ponnahtaessa auki pikkuisten pontevien rullaverhojen lailla. Yöllä mietteistä ei pääse irti; kehää ei saa katkaistua. Kenellekään ei voi soittaa spekuloidakseen, sillä mitään ei oikeasti ole vialla ja ihmisten yöunta pitää kunnioittaa.
Sudenhetkenä ei voi lakata vertaamasta itseään muihin, ei saa rauhoituttua. Päätään ei saa vaiennettua: sisällä kuuluu sen kaikkein inhottavimman opettajan ääni, joka toistelee rikkinäisen lp-levyn lailla että ei sustakaan sitten mitään tullut, asut vuokrayksiössä, teet matalapalkkatöitä vailla loppututkintoa eikä sulla ole edes parisuhdetta. Hirveästi hukkaanheitettyä potentiaalia! Hävettäkö?
Ei voi olla kysymättä itseltään, tässäkö tämä oli? Milloin mä lakkasin yrittämästä? Miksi mä luovutin, miksen pystynytkään? Mitä tästä kaikesta seuraa?
Eikä se uni tule. Eikä mikään parane.
Hyvä on: en sitten saanut sitä Suurta Rakkauttani omakseni. En sitten valmistunut yliopistolta. En sitten tullut tehneeksi koskaan sitä näytetuntia valmiiksi enkä tiedä, voinko sitä koskaan enää tehdäkään.
Entä sitten? Miksi noina hetkinä ei koskaan muista niitä asioita, joissa on onnistunut, jotka on mainiosti juuri nyt? Miksei se merkkaa, että on ihan mukava ja vakituinen työ, jonne ei syletä mennä aamuisin (ainakaan ihan joka aamu) ja jossa on juuri saanut sekä ylennyksen että palkankorotuksen? Miksei muista, että se asunto jota asuu, on edullinen, hyvällä paikalla ja hirveän kiva - olkoonkin ettei se ole ikioma? Miksei näillä ja niillä miljoonalla muulla järjestyksessä olevalla asialla ole mitään väliä - miksi ne lakkaa olemasta? Onko niitä koskaan ollutkaan?
Onneksi lopulta aina tulee aamu - tai ainakin se herätyskellon hälytys - ja asiat saavat taas oikeat mittasuhteet. Seuraavaan kertaan saakka.
En oo pettynyt, mietin vaan et minkä virheen tein,
kun sinusta tuli noin laiska
En oo surullinen, mietin vain et missä väärin tein,
kun sinusta tuli noin saamaton
Laiska ja tyhmä ja saamaton
- Zen Café: Laiska, tyhmä ja saamaton
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti