To lose my life or lose my love

On puhelimeen käheästi pimeässä hymyiltyjä sanoja. On kotiin kannettu salamipizza, niin ja salmiakkia. On kahdenkeskisiä vitsejä, niin pitkälle vietyjä ja polveilevia, että niitä olisi mieletöntä yrittää selittää. On peitosta tehty pesä, sisältä lämmin kuin syli, nurkissa vislaavan pohjoistuulen lannistaja.

Kun suunnittelet tulevaisuutta, vaikka ihan varovaisesti vain, olet siinä, leuka keskittymisestä kireänä. Olet kaikessa: sen viereisellä kaapilla riisuuntuvan treenaajan kummastelevassa katseessa, vaateliikkeen taustamusiikissa, lelukaupan rekissä roikkuvassa tonttulakissa. Eikä mikään, mitä meistä kerron tee koskaan oikeutta todellisuudelle, sellaiselle, joka enimmäkseen tuntuu, tuntuu niin ettei mikään ikinä, enkä saa sitä edes sanoiksi kuulostamatta rikkoutuneelle iskelmätähdelle.

Ovat kasvot, joiden piirteet ovat tarttuneet käsiin, sormenjälkien uriin ja kämmenen maljaan. Kaikki ne asiat, jotka ovat yhteisiä tai samoja. Kaikki mikä saa tämän tuntumaan tältä.

Kaikki mitä ikävöisin, jos et huomenna enää tulisikaan.