Äijjä

Kokosin juuri ihan itse, omin käsin ja ilman pienintäkään apua itselleni sängyn. Nyt istun uudella makuusijallani, puhtaiden petivaatteiden keskellä ja minusta tuntuu samalle kuin miehestä, joka rakensi perheelleen kodin kivijalasta kurkihirteen itse ja lopuksi hääti karhun sen pihalta. Kotona tuoksuu uusi huonekalu ja räiskäle, joita äiti toi sängynodotuseväiksi.

Viikonloppuna ajoin kaasukäteni rakkuloille ja virneen naamalleni. Matkaseuralaiseni olivat kovasti pitkämielisiä ja kohteliaita, eivätkä juurikaan piinaantuneet hitaaseen aloittelijan körötykseeni. Tunsin olevani osa jengiä hoippuessani ajon kangistamin jaloin ja kypärää roikottaen padon partaalla killuvaan ravintolaan lounaalle ja kiivetessäni sen päätteeksi jälleen tottuneesti satulaan; ajaessani jonossa kolmantena, vastaantulevien motoristien jättäessä kytkinkätensä suoraan sivulle moikatakseen koko ryhmäämme; kurvatessani tien reunaan ja keskustellessani muiden kanssa huutaen moottoreiden yli reittivalinnoista.
Ajaminen on niin uskomattoman, ylitsevuotavan, mielettömän kivaa, ja kesä niin hävyttömän alussa, etten enää edes keksi, mihin tämä kaikki vielä johtaakaan. Tuntuu vähän pakahduttavalle.

Juuri nyt en toivo kuin häiriötöntä ja syvää unta, sellaista, jonka aikana suorastaan kuulee kehonsa latautuvan hyristen, valmiina ponnahtamaan aamulla virkeänä ylös, valmiina uusiin seikkailuihin.
Sen lisäksi toivon muuatta paluuta, pidempää ja pikemmin koittavaa lomaa sekä kuivana pysyviä teitä. Hyvä on, ehkä hieman skumppaakin silloin tällöin.