Aamiaistragediatiistai

Joskus muinoin, kun Panukin vielä bloggasi, sillä ja Nuulla oli hajutorstaiteemabloggauksia. Tänään Nuun kanssa puhelimessa juoruillessamme totesimme, että on olemassa kategoria nimeltä Aamiaistragediat - ja että niistä voisi tehdä teemabloggaussarjan. Niinpä tässä aloitan.

Aamuisin ihminen on usein hieman hauras ja kyvytön käsittelemään vastoinkäymisiä, omalla kohdallani esimerkiksi pahoja hajuja tai oikuttelevia esineitä. Aamiainen on myös päivän, ehkä jopa maailman hienoin ateria, minkä vuoksi sille pitää olla rauha, aika ja Hesari. Aamiaisen aikaan sattuvat kiusalliset takaiskut ovat siis raivostuttavinta mitään ja saattavat hyvinkin musertaa ihmisen henkisen kantin vähintään sen päivän ajaksi: ei ole lainkaan liioiteltua kutsua niitä Aamiaistragedioiksi (nimi Nuun luovuuspankista).

Minulle nimittäin sattui kaikkien aamiaistragedioiden isä ja äiti eilen. Olen ottanut tavakseni aamuisin aikaa säästääkseni meikata ja juoda kahvia samaan aikaan. Normiaamupalani koostuu Elovena-puurosta mehukeitolla höystettynä: nyt kuitenkin kaurahiutaleet olivat onnettomasti päässeet loppumaan, joten minun piti rakentaa itselleni viikonlopuille tavallisesti säästetty herkullisempi aamiaissetti voikkuleivistä ja jugurtista.
Istuin perusaamumeiningillä sängylläni selailemassa Facebookia, jugurttikulho sylissäni, meikkitarvikkeita valmiiksi eteeni asetellen. Tartuin luomivärisiveltimeen. Ja. Pudotin sen epähuomiossa jugurttikulhoon. Hupsoho.
Ensimmäinen reaktio: viivästynyt tyrmistys ja epäusko. Sitten: silmitön kiukku. Sitten: seestyminen ja vastahakoinen hymy. Lopulta: tilanteen ratkaisu ja siitä raportointi.

Vasta tapahtuneesta Facebookissa ilmoitettuani hoksasin, että joku fiinimpi ihminen olisi saattanut pitää jugurttiannosta tämän jälkeen pilaantuneena ja heittää sen roskiin. Minulla roskakoriin päätyi vain tahmainen sivellin; jugurtti solahti hyvällä halulla masuun.

Pallo Nuulle.